Sarjan nimihenkilö on kolmikymppinen, työtä vieroksuva ja rennosta hengailusta pitävä Kimmo, jonka elämältä puuttuu suunta ja tililtä kate. Kimmo päätyy vastentahtoisesti juorulehden puhelinmyyjäksi. Siellä hän kohtaa unelmiensa naisen, Ullan . Ainoa ongelma on, että Ulla on naimisissa oleva keskiluokkainen perheenäiti.
Sarja on palkittu kahdella Kultaisella Venlalla vuonna 2013, kun TV-maailma valitsi sen TV-vuoden 2012 valopilkuksi ja sarjan käsikirjoittajat Tommi Liski ja Petja Peltomaa palkittiin vuoden parhaasta käsikirjoituksesta.[1] Sarja oli ehdolla myös kategorioissa paras miesnäyttelijä (Kimmoa näytellyt Jussi Vatanen), paras ohjaus (Teppo Airaksinen) ja paras komedia- ja sketsiohjelma. Se oli ehdolla myös yleisöäänestyksessä vuoden parhaaksi TV-ohjelmaksi. Toisen tuotantokauden myötä Jussi Vatanen valittiin vuoden 2014 parhaaksi miesnäyttelijäksi.
Otsikko | Kimmo |
---|---|
Vuosi | 2017 |
Genre | Draama, Komedia |
Maa | Finland |
Studio | Yle Areena, Yle TV2 |
Heittää | Jussi Vatanen, Kari Hietalahti, Tommi Liski, Malla Malmivaara, Kari Ketonen, Mikko Leppilampi |
Miehistö | Niklas Lindgren (Writer), John Lundsten (Writer), Melli Maikkula (Writer), Jaakko Kaján (Writer), Teppo Airaksinen (Director), Tommi Liski (Writer) |
Vaihtoehtoiset otsikot | |
Avainsana | |
Ensimmäinen lentopäivä | Sep 06, 2012 |
Viimeisen lähetyksen päivämäärä | Jan 05, 2017 |
Kausi | 3 Kausi |
Jakso | 45 Jakso |
Ajonaika | 25:14 pöytäkirja |
Laatu | HD |
IMDb: | 7.90/ 10 mennessä 8.00 käyttäjille |
Suosio | 9.1 |
Kieli | Finnish |