The Wolf of Wall Street

The Wolf of Wall Street 2013

8.00

The Wolf of Wall Street perustuu tositarinaan newyorkilaisesta pörssimeklarista Jordan Belfortista. Belfortin amerikkalainen unelma lähti käyntiin 80-luvulla senttiosakkeista, joiden kautta hän siirtyi pörssilistautumisten ja korruption ahneeseen maailmaan. Belfort saavutti huikeaa menestystä ja vaurautta jo parikymppisenä johtaessaan Stratton Oakmont -pankkiirifirmaansa. Samalla hän ansaitsi lempinimensä "the wolf of Wall Street", Wall Streetin susi. Rahaa, valtaa, naisia ja huumeita. Houkutuksia oli jatkuvasti tarjolla, ja viranomaisten uhasta ei tarvinnut välittää. Vaatimattomuus oli Jordanin ja hänen susilaumansa mielestä täysin yliarvostettua, ja heille ei riittänyt mikään.

2013

Amerikan psyko

Amerikan psyko 2000

7.40

Nuori Patrick Bateman on Wall Streetin haikala. Miljoonapalkkaa nauttivan, tuhannella vatsalihasliikkeellä aamunsa aloittavan miehen maailma rakentuu vaatemerkeistä, ihonhoitotuotteista ja desing-huonekaluista. Batemanin elämä näyttää ulkoisesti hallitulta, mutta mieli on sekoamassa. Kun loputon kilpailu käyntikorttien tyylikkyydestä, luksusasuntojen sijainnista ja huippuravintoloiden paikkavarauksista ylittää kilpailuhengen maksimit, löytää Bateman tehokkaan tavan purkaa turhautumiaan. Töiden jälkeen hän vaihtaa vapaalle ja tappaa ihmisiä. Tappamisesta tulee pakkomielle ja lopulta Batemanilta lähtee moottorisaha - kirjaimellisesti - lopullisesti käsistä.

2000

The Big Short

The Big Short 2015

7.40

Kun neljä ulkopuolista peluria huomasi markkinoilla merkkejä talouskriisistä - signaaleja, joita pankit, media ja valtionhallinto kieltäytyivät näkemästä - syntyi idea: The Big Short. Uhkarohkea sijoitus paljastaa heille nykyaikaisen pankkitoiminnan heikon kohdan, eikä mikään ole enää sitä miltä näyttää.

2015

Hustlers - Korkojen kera

Hustlers - Korkojen kera 2019

6.50

Destiny aloittelee uraansa manhattanilaisella strippiklubilla 2000-luvun alussa. Toiveet taloudellisesta itsenäisyydestä eivät kuitenkaan edisty, kun prosenttinsa välistä vievät keikkabuukkaajat, vartijat ja baarimikot. Klubin ehdoton tähti Ramona ottaa nuoren naisen suojiinsa ja opettaa, miten pärjätä raadollisessa maailmassa, jossa raha määrää valta-aseman. Kun vuoden 2008 pörssiromahdus kääntää talouden laskuun, kamppailu asiakkaista vaikeutuu, mutta Ramonalla on resepti myös tähän ongelmaan. Laillisuuden rajat ylittyvät, kun naiset alkavat houkutella terästettyjen juomien avulla rikkaita miehiä juhlimaan ja putsaavat heidän pankkitilinsä illan kuluessa.

2019

National Treasure: Kansallisaarre

National Treasure: Kansallisaarre 2004

6.60

Temppeliritarien aarre on tunnettu legenda, mutta jotkut ovat valmiita vaarantamaan kaiken löytääkseen oikean aarteen. Seikkailija ja arkeologi Ben Gates etsii maailman suurinta ja myyttisintä aarretta, samoin kuin hänen isänsä ja useat aikaisemmat sukupolvet hänen perheessään. Mutta hän ei ole ainoa etsijä. Ben joutuu huomaamaan, että aarteenetsinnässä ei voi luottaa kehenkään. Vai voiko?

2004

Margin Call

Margin Call 2011

6.90

Finanssimaailman kovapanoksiseen ytimeen sijoittuva Margin Call on mukaansatempaava trilleri, joka vie katsojan vuoden 2008 talousromahduksen käynnistäneen kriisin ytimeen, ja kuvaa vallankahvassa olleiden pelureiden elämää yhden kohtalokkaan vuorokauden ajan. Kun rivimiestasolla työskentelevä analyytikko saa käsiinsä johtoportaan materiaalia ja onnistuu tulkitsemaan tiedostot finanssialan huipulla vaikuttavan työnantajansa tuomiopäivän ennusteeksi, alkaa ennennäkemättömällä vauhdilla kiihtyvä syöksykierre, joka johtaa kaikkien päätösvallassa istuvien strategisten ja moraalisten toimien seurauksina vääjäämättömään katastrofiin. Ohjaaja/käsikirjoittaja J. C. Chandlorin debyyttiohjaus on koukuttava ja uhkarohkean älykäs kuvaus finanssikriisin todellisista tapahtumista ja muutamasta päätöksestä, joiden seuraukset vaikuttavat maailmanlaajuiseen tulevaisuuteen.

2011

Wall Streetin valtiatar

Wall Streetin valtiatar 1996

6.30

Laurel Ayres on yksi Wall Streetin lahjakkaimmista pääomasijoittajista. Mutta tosiasia on, että koska hän on nainen ja kaiken lisäksi musta ninen, ohitetaan hänet tylysti yhtiön ylennyksiä päätettäessä. Laurelin mitta täyttyy, kun hänen työkumppaninsa Frank saa ylennyksen hänen sijaansa, ja ottaa kaiken kunnian Laurelin saaavutuksista. Laurel päättää perustaa oman yrityksen ja näyttää Wall Streetin sikariportaalle tupenrapinat. Ajatus hyvä, toteutus huono! Kukaan ei suostu ottamaan Laurelia palkkalistoilleen, koska hän on nainen, joten Laurel päättääkin hankkia itselleen "yhtiökumppanin" Robert S. Cutty - nimisen herrasmiehen, joka avaakin tiet maineeseen ja mammonaan. Mutta kuka on salaperäinen rahamaailman uusi valtias? Mukana Laurelin rinnalla miehistä valtaa vastaan taisteleva sihteerikkö Sally Dugan.

1996

Wall Street - rahan ja vallan katu

Wall Street - rahan ja vallan katu 1987

7.20

Nuori, kunnianhimoinen pörssimeklari sortuu laittomaan mutta kannattavaan yritysvakoiluun kun Wall Streetin legenda, Gordon Gekko houkuttelee häntä vallalla, asemalla ja finanssineroudellaan. Mutta pian käy ilmi, että nopeiden rikkauksien tavoittelulla on liian kova hinta.

1987

Kylmää terästä

Kylmää terästä 1990

5.80

Megan on tuore New York -poliisi, joka ampuu kuoliaaksi erään varkaan. Lähistöllä seisoskeleva liikemies ottaa varkaan aseen ja pakenee. Meganin toimia tutkitaan samaan aikaan kun joku käyttää varastettua asetta raakaan murhaan.

1990

Wall Street: Money Never Sleeps

Wall Street: Money Never Sleeps 2010

6.08

Gordon Gekko vapautuu vankilasta kahdeksan vuoden jälkeen. Aikaisempi elämä Wall Streetin velhona on haihtunut tuhkana tuuleen, eikä kukaan odota kadotettua miestä kotiin. Bisnes ei ole yhtä miestä kaivannut, sillä Wall Streetin panokset ovat vain kasvaneet entisestään. Nuori meklarilupaus Jake Moore haluaa oman lihavan siivunsa amerikkalaisesta rahaunelmasta. Tyttöystävä Winnie ei jaa sulhon suunnitelmia, päinvastoin: sosiaalisesti valveutunut nainen on nimittäin Gordon Gekon tytär, joka ei halua tietää kirjailijaksi ryhtyneestä isästään yhtikäs mitään. Kun Jaken työnantaja ja isähahmo Louis Zabel joutuu ansaan yhtiön päänmenoksi vehkeilleen Bretton Jamesin takia, päättää nuorukainen kostaa kierolle kilpailijalle.

2010

The Reluctant Fundamentalist

The Reluctant Fundamentalist 2013

6.60

Pakistanissa, Lahoressa, amerikkalaistoimittaja Bobby Lincoln haastattelee professori Changez Khania, jota epäillään osallisuudesta länsimaisen professorin kidnappaukseen. Elokuva seuraa Changezin kohtalokasta elämää takaumin: kuinka nuori, sivistynyt pakistanilainen matkustaa Yhdysvaltoihin ja tekee hienostoyliopistotutkinnon suorittaneena rakettiuran Wall Streetillä. Syyskuun 11. päivä muuttaa kuitenkin kaiken.

2013

Capitalism: A Love Story

Capitalism: A Love Story 2009

7.12

Oscar-palkitun elokuvantekijä Michael Mooren uusi dokumentti kysyy - huumorilla ja rohkeasti - mikä on hinta, jonka Amerikka maksaa rakkaudestaan kapitalismiin? Vuosia sitten, rakkaussuhde vaikutti niin viattomalta. Tänään amerikkalainen unelma näyttää kuitenkin ennemminkin painajaisunelta, sen hinnan maksavat tavalliset perheet työpaikoillaan, kodeillaan ja säästöillään. Moore vie katsojan koteihin, joissa elämä on kääntynyt ylösalaisin ja etsii selityksiä mm. Washingtonista. Hän löytää liiankin tuttuja merkkejä rakkaussuhteesta, joka on mennyt pahalla tavalla pieleen: valheita, hyväksikäyttöä, petoksia...

2009

Money Monster

Money Monster 2016

6.40

Lee Gates on mahtipontinen tv-persoona, jonka suosittu talousohjelma on tehnyt hänestä Wall Streetin sijoitusgurun. Kun hän sattuu suosittelemaan tekno-osaketta, jonka kurssi sitten salaperäisesti romahtaa, raivostunut sijoittaja ottaa Gatesin, tämän kuvausryhmän ja tuottajavelhon Patty Fennin panttivangeikseen kesken suoran lähetyksen. Tosiajassa etenevien tapahtumien tuoksinassa Gatesin ja Fennin täytyy yrittää selviytyä hengissä samalla kun he koettavat selvittää totuuden keskeltä valheiden verkkoa.

2016

Kultaa!

Kultaa! 2016

6.62

Tositapahtumiin perustuvassa humoristisessa draamaelokuvassa Matthew McConaughey esittää raha-asiansa sotkenutta liikemiestä, joka päättää lähteä etsimään kultaa Indonesian kartoittamattomien viidakoiden uumenista. Matka rikkauksien lähteelle on kaikkea muuta kuin helppo, mutta seisooko lopussa kiitos?

2016

Crypto

Crypto 2019

5.40

Nuori Wall Street -pankkimies Martin saa siirron haarakonttoriin kotikaupunkiinsa. Pian hän huomaa olevansa keskellä sotkua, jossa pyörii bitcoinit ja muut kryptovaluutat. Hänen eteensä avautuu verkko, johon on sotkettu korruptiota, terrorismia ja petosta ja jota pyörittää Venäjän mafia yhdessä paikallisten kasvojen kanssa. Hän joutuu pelaamaan uhkapeliä, jonka potissa on niin oma ura kuin perheen turvallisuuskin.

2019

Hyökkäys Wall Streetille

Hyökkäys Wall Streetille 2013

5.90

Jim elää huoletonta elämää perheensä kanssa New Yorkissa. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun talouskriisin iskiessä Wall Street romahtaa, ja Jim menettää koko omaisuutensa. Musertunut perheenisä päättää ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Hän alkaa etsiä syyllisinä pitämiään ihmisiä - ja kostaa yksi kerrallaan. Saksalaisohjaaja Uwe Bollin elokuva vie katsojan suoraan New Yorkin Wall Streetin ajankohtaisen kiehuville ja anarkistisille kaduille. Elokuvan kostavana perheenpäänä nähdään Dominic Purcell

2013

Equity

Equity 2016

5.60

Investointipankkiirin on selviydyttävä Wall Streetin armottomassa maailmassa, kun korruptio ja skandaali uhkaavat suistaa hänen uransa raiteiltaan.

2016

Billions

Billions 2016

7.70

A complex drama about power politics in the world of New York high finance. Shrewd, savvy U.S. Attorney Chuck Rhoades and the brilliant, ambitious hedge fund king Bobby "Axe" Axelrod are on an explosive collision course, with each using all of his considerable smarts, power and influence to outmaneuver the other. The stakes are in the billions in this timely, provocative series.

2016

Black Monday

Black Monday 2019

7.10

Travel back to October 19, 1987 – aka Black Monday, the worst stock market crash in Wall Street history – this is the story of how a group of outsiders took on the blue-blood, old-boys club of Wall Street and ended up crashing the world’s largest financial system, a Lamborghini limousine, Don Henley’s birthday party and the glass ceiling.

2019

Bull

Bull 2000

6.80

Bull is a short-lived American drama series created by Michael S. Chernuchin, who had worked on Law & Order and Brooklyn South in 2000. It was TNT's first original series, and was cancelled in the middle of Season 1. The show's name is in reference to the bull market, but the airing of the series coincided with the dot-com bubble crash that turned what had until then been a bull economy in the United States into a bear market.

2000

The $treet

The $treet 2000

5.70

The $treet is an American television drama series about a small brokerage house called Belmont Stevens located in New York and the lives of its employees. Freddie Sacker was one of the most notable characters played by Rick Hoffman.

2000

Kane & Abel

Kane & Abel 1985

7.40

Kane & Abel is a television miniseries, based on the novel of the same name written by Jeffrey Archer, that aired on CBS in 1985. It stars Peter Strauss as Rosnovski and Sam Neill as Kane.

1985

Madoff: The Monster of Wall Street

Madoff: The Monster of Wall Street 2023

7.00

This docuseries follows the rise and fall of financier Bernie Madoff, who orchestrated one of the biggest Ponzi schemes in Wall Street history.

2023

Eat the Rich: The GameStop Saga

Eat the Rich: The GameStop Saga 2022

6.10

A community of amateur traders enacts a daring plan to get rich quick and wreak havoc on the stock market. But can they beat Wall Street at its own game?

2022

Gaming Wall St

Gaming Wall St 2022

5.70

Kieran Culkin narrates this docuseries exploring the historic 2021 short squeeze of GameStop, and how a group of armchair investors and online vigilantes ultimately helped expose the dark underbelly of Wall Street.

2022

Wall Street Week

Wall Street Week 2015

2.50

A revival of the iconic program originally hosted by Louis Rukeyser, Wall Street Week is focused on educating and empowering long-term investors. With unrivalled access to the biggest names and critical insights on the biggest stories, Wall Street Week is the show that sets the agenda for the week ahead.

2015