There Will Be Blood

There Will Be Blood 2007

8.10

Eletään 1900-luvun alkua, ja Daniel Plainview poikansa kanssa etsii öljyä Kaliforniasta. Mutta nuori saarnaaja, Eli Sunday, pistää kapuloita heidän rattaisiinsa ja haastaa heidät henkiseen voimainmittelöön. Tästä taistelusta tulee pelottava, synkkä matka hulluuteen.

2007

Diktaattori

Diktaattori 2012

6.20

Adeleen on ollut pienen Wadiyan arabivaltion ehdoton itsevaltias 7-vuotiaasta asti. Adeleen on ylimielinen pölkkypää, joka riistää kansaansa, halveksii demokratiaa ja pitää ihmisoikeuksia hyvänä vitsinä. Adeleen haluaa ydinaseen, koska sellainen kuuluu diktaattorilla olla. Ohjuksessa pitää olla terävä kärki, ei tylppä. Yhdysvallat uhkaa Aladeenia kuitenkin sotatoimilla ellei diktaattori päästä YK:n asetarkastajia maahansa. Niinpä Aladeen matkustaa New Yorkiin vakuuttamaan länsimaat rauhanomaisista aikeistaan. Wadiyan öljyvaroja himoava sukulaismies yrittää murhauttaa diktaattorin, mutta suunnitelma ei toimi. Adeleen päätyy parrattomana taviksena New Yorkin kaduille. Hänellä ei ole normaali-ihmisen elämästä ja ajatusmaailmasta mitään hajua. Pian Adeleen tapaa punavihreän feministin ja ihmisoikeusaktivistin Zoeyn, joiden kautta hän saa uutta syvyyttä elämäänsä - hän oppii näkemään teloitusten ja itsekkäiden hirmutöiden taakse ja löytää sydämestään paikan hempeämmille tunteille.

2012

Syriana

Syriana 2005

6.43

Globaalin öljyteollisuuden juonitteluun ja korruptioon keskittyvä poliittinen trilleri. Elokuvan useat eri juonet kietovat yhteen ihmiset salaisia sopimuksia Washingtonissa tekevistä poliittisista pelureista Persianlahdella uurastaviin öljytyöläisiin ja näyttävät armottoman rahan- ja vallantavoittelun inhimilliset seuraukset.

2005

Vaarallisella alueella

Vaarallisella alueella 1994

5.10

Forrest Taft sammuttaa työkseen öljypaloja Alaskassa. Taft aloittaa sodan pomojansa vastaan, kun hän kuulee yrityksen julmista aikeista sortaa luontoa ja intiaaneja.

1994

Megantic

Megantic 2023

9.00

Mégantic is inspired by the events that occurred during the Lac-Mégantic rail tragedy in 2013. This fiction follows the destinies of Méganticois marked by bereavement and trauma, but also by solidarity, courage and heroism.

2023