Lumous 2024
Loitsu muuttaa teini-ikäisen prinsessan vanhemmat jättimäisiksi hirviöiksi. Hänen täytyy suunnata kohti tuntematonta purkamaan kirous, ennen kuin on liian myöhäistä.
Loitsu muuttaa teini-ikäisen prinsessan vanhemmat jättimäisiksi hirviöiksi. Hänen täytyy suunnata kohti tuntematonta purkamaan kirous, ennen kuin on liian myöhäistä.
Muutama sukupolvi Caesarin hallitsijakauden jälkeen apinat ovat rauhanomaisesti elävä valtalaji ja ihmiset on pakotettu elämään varjoissa. Uuden itsevaltaisen apinajohtajan rakentaessa imperiumiaan eräs nuori apina lähtee silmät avaavalle matkalle, jonka varrella hän joutuu kyseenalaistamaan kaiken, mitä hänelle on kerrottu menneisyydestä, ja tekemään valintoja, jotka määräävät niin apinoiden kuin ihmistenkin tulevaisuuden.
Viimeinen taistelu Keski-Maasta on alkanut. Frodo ja Sam jatkavat vaarallista matkaansa Klonkun opastamina kohti Tuomiovuoren tulia tuhotakseen Valtasormuksen. Aragorn valmistautuu perimäänsä kohtaloon johtaessaan joukkojaan kohti ylivoimaista Musta Ruhtinas Sauronin armeijaa, jotta Sormuksen Viejä voisi saattaa tehtävänsä päätökseen.
Keisari Kuzco (Dave Spade) ajattelee, että hänellä on kaikkea: uskollinen kansa, jota hallita, vaatevarasto täynnä hohdokkaita tamineita ja upeat kuviot. Hänen maailmansa kuitenkin kääntyy ylösalaisin, kun katala neuvonantaja Yzma (Eartha Kitt) ja tämän komea apuri Kronk (Patrick Warburton) muuttavat hänet laamaksi. Aiemmin mahtavan hallitsijan täytyy muodostaa odottamaton liitto, kun talonpoika Pacha (John Goodman) tarjoutuu auttamaan Kuzcoa. Yhdessä heidän täytyy selvittää erimielisyytensä, kun he lähtevät jännään seikkailuun. Hyvän löytäminen kaikista ei ole koskaan ollut näin hauskaa!
Avioliiton auvoisa satama joutuu myrskyn kouriin, kun Shrek ja Fiona matkaavat tapaamaan appivanhempiaan joutuen ratkiriemukkaaseen ja vauhdikkaaseen seikkailuun. Uskollisen Aasin avulla Shrek käy taistoon myrkkyjuomaa keittelevää Hyvää haltiajatarta, komeaa Prinssi Uljasta ja kuuluisaa palkkamurhaajaa, Saapasjalkakissaa vastaan.
Vaikka äitipuoli ja sisarpuolet kiusaavat eläväistä Ellaa, hän ei vaivu epätoivoon eikä haudo kostoa. Sen sijaan hän noudattaa äitinsä viimeisiä sanoja: "Ole rohkea ja ystävällinen". Eräänä päivänä hän kohtaa metsässä hurmaavan, samanhenkisen miehen ja päättää uhmata kohtaloaan tavatakseen hänet uudestaan. Kun tarinaan lisätään kuninkaalliset tanssiaiset, hyvä kummitäti ja lumottu lasikenkä, niin yhtäkkiä - taika muuttuu todeksi!
Miksi Elsa sai syntymässä taikavoimia? Millainen totuus menneisyydestä odottaa Elsaa, kun hän matkustaa lumottuihin metsiin ja synkille merille Arendellen taakse. Vastaukset kutsuvat häntä, mutta ne samalla uhkaavat kuningaskuntaa. Yhdessä Annan, Kristoffin, Olafin ja Svenin kanssa Elsa lähtee vaaralliselle mutta hienolle matkalle. Frozenissa Elsa pelkäsi voimiensa olevan liikaa maailmalle. Frozen 2:ssa hän toivoo niiden riittävän.
Nuoren neidon avioliitto hurmaavan prinssin kanssa muuttuu raivoisaksi eloonjäämiskamppailuksi, kun hänet annetaan uhrilahjaksi tulta syöksevälle lohikäärmeelle.
Arielia, hauskaa ja ilkikurista merenneitoa kiehtoo kaikki ihmiseen liittyvä. Hän sivuuttaa isänsä käskyn pysyä erossa meren yläpuolisesta maailmasta, vaan ui pintaan ja pelastaa raivoavassa myrskyssä unelmiensa prinssin. Hän tahtoo olla ihminen, joten tekee sopimuksen katalan merinoita Ursulan kanssa vaihtaen evänsä ja kauniin äänensä jalkoihin. Paras ystävänsä, suloinen ja puhelias Pärsky, ja vastahakoinen esiliinansa Sebastian, reggaeta laulava hulvaton rapu rinnallaan Arielin täytyy voittaa prinssin rakkaus ja pelastaa isänsä kuningaskunta. Kaikki tämä sydämen takoessa kilpaa kelloa vastaan. Sisältää tupakkatuotteita.
Kun Shrek meni naimisiin Fionan kanssa, viimeinen asia mitä hän halusi, oli tulla kuninkaaksi. Hän kuitenkin löytää itsensä juuri siitä tilanteesta, kun appiukko yllättäen potkaisee tyhjää. Ellei Shrek yhdessä uskollisten ystäviensä Aasin ja Saapasjalkakissan kanssa löydä sopivaa kuningasta Kaukaiselle maalle, saattaa tämä vihreä jätti periä valtikan. Lupaavin kandidaatti kruununperijäksi on Fionan serkku Artie, joka on alisuorittava keskiaikainen lukiolaislintsari. Artien käännyttäminen onkin sitten suurempi haaste kun Shrek toivoi
”Pahatar” on ennen kertomaton tarina Disneyn perinteisimmästä konnasta, joka tuli tunnetuksi vuoden 1959 klassikosta ”Prinsessa Ruusunen”. Pahatar on nuori nainen, joka elää idyllistä elämää rauhanomaisessa kuningaskunnassa metsän keskellä, kunnes eräänä päivänä vieras armeija uhkaa maan rauhaa. Pahatar puolustaa kuningaskuntaa urhoollisesti, mutta joutuu petoksen uhriksi, ja hänen puhdas sydämensä muuttuu kovaksi kuin kivi. Kosto mielessään Pahatar ryhtyy lopulliseen taisteluun valloittajakuninkaan seuraajaa vastaan ja langettaa kirouksen tämän vastasyntyneen tyttären, Auroran, ylle. Lapsen kasvaessa Pahatar tajuaa, että Auroralla on avain rauhaan kuningaskunnassa – ja samalla kenties myös avain Pahattaren todelliseen onneen.
Jo ammoisista ajoista on karuilla ja tarumaisilla Skotlannin ylämailla kerrottu tarinoita hurjista taisteluista ja myyttien mystisistä legendoista. Disney ja Pixar liittävät nyt sen perinteen jatkoksi uuden kertomuksen urheasta Meridasta, joka uhmaa ikivanhoja perinteitä muuttaakseen kohtalonsa.
Prinsessa Ruusunen kertoo prinsessa Aurorasta ja kostonhimoisen haltija Pahattaren langettamasta kirouksesta. Ennustuksen mukaan Aurora pistää 16. syntymäpäivänään sormensa värttinän piikkiin ja vajoaa uneen, josta hänet voi herättää vain tosirakkauden suudelma. Kolme häntä palvovaa haltijaa kasvattavat nuorta Ruususeksi kutsumaansa prinsessaa syvällä metsässä Pahattarelta piilossa. Eräänä päivänä prinssi Phillip ratsastaa metsässä ja näkee vilahduksen Ruususesta, ja kaksikko rakastuu ensisilmäyksellä. Mutta Ruusunen kuulee haltijattarilta olevansa prinsessa ja että hänen tulee palata välittömästi linnaan täyttämään kuninkaalliset velvollisuutensa. Siellä Pahatar löytää Auroran yksin tornista. Prinssi rientää pelastamaan Auroraa, mutta ensin hänen täytyy kohdata Pahatar, joka omaksuu tultasyöksevän lohikäärmeen hahmon.
Egyptin Prinssi on tärkeä virstanpylväs elokuvan historiassa ja kiistatta yksi kaikkien aikojen loistavimmista piirroselokuvista. Suuremmoinen seikkailu joka on lumonnut katsojat kaikkialla maailmassa. Ainutlaatuiset animaatiot, Oscar-palkittu musiikki ja hahmoille äänensä antaneet tähtinäyttelijät saavat kaikille tutun kertomuksen elämään valkokankaalla ennennäkemättömällä tavalla. Tämä on kertomus kahdesta veljeksestä. Toisen suonissa virtaa kuninkaallinen veri ja toinen on orpo, jonka menneisyyttä varjostaa salaisuus. He ovat parhaat ystävät joita yhdistää keskinäinen kunnioitus ja jalo, veljellinen kilpa. Mutta väistämätön totuuden hetki koittaa, kun toisesta tulee maailman mahtavimman valtakunnan hallitsija ja toisesta kansansa valitsema johtaja. Välienselvittelystä tulee maailmanhistorian mullistavin taistelu. Egyptin Prinssi on vaikuttava tarina kaikenikäisille ja rakastettu klassikko sukupolvesta toiseen.
800-luvun Britanniaan sijoittuva The Last Kingdom tv-sarja loppuu elokuvaan Seven Kings Must Die. Bebbanburgin Uhtred on tanskalaisten viikinkien adoptoima englantilainen, joka etsii paikkaansa anglosaksien kuninkaan Alfred Suuren taistellessa viikinkejä vastaan. Nyt hän matkaa tovereineen ympäri hajanaista valtakuntaa kuningas Edvardin kuoleman jälkeen saadakseen Englannin vihdoinkin yhdistettyä.
Koe jännittävä toimintaseikkailu, joka pohjautuu Nickelodeonin suosittuun tv-sarjaan Avatar: The Last Airbender. Pääosassa on Aang, erikoislaatuinen poika, jolla on hämmästyttäviä “taitoja”. Hän taivaltaa halki salaperäisen maan, jossa on kosolti taikaolentoja ja tarmokkaita ystäviä. Koska hän on Avatar, hän on ainoa joka pystyy päättämään neljän kansakunnan – Ilman, Veden, Maan ja Tulen – välisen ikivanhan taistelun. Kiehtova The Last Airbender on jännittävä koko perheen elokuva!
Nuori mies Tristan yrittää voittaa kauniin, mutta hieman etäisen Victorian sydämen lähtemällä matkalle, jonka tarkoituksena on löytää pudonnut tähti. Se vie hänet outoon ja kiellettyyn paikkaan hänen kylänsä ulkopuolelle. Siellä hän löytää tähden, joka muuttuukin Yvaine-nimiseksi tytöksi. Tristan ei ole kuitenkaan ainoa, joka on etsimässä tähteä. Kuninkaan neljä elossa olevaa poikaa - unohtamatta kolmen kuolleen veljen haamua - tavoittelevat tähteä, koska se olisi avain valtaistuimelle. Tristanin täytyy voittaa myös paha noita Lamia, joka puolestaan tarvitsee tähden tullakseen jälleen nuoreksi. Tristanin taistellessä näitä vaaroja vastaan, hän törmää samalla merirosvo Kapteeni Shakespeareen sekä hieman hämäräperäiseen kauppiaaseen, jolloin hänen tehtävänsä muuttuu. Hänen täytyy voittaa tähden sydän puolelleeen löytääkseen oikean rakkauden merkityksen.
Seven noble families fight for control of the mythical land of Westeros. Friction between the houses leads to full-scale war. All while a very ancient evil awakens in the farthest north. Amidst the war, a neglected military order of misfits, the Night's Watch, is all that stands between the realms of men and icy horrors beyond.
Set in a ruined medieval city called Dreamland, Disenchantment follows the grubby adventures of a hard-drinking princess, her feisty elf companion and her personal demon.
An extraordinary discovery inspires two human princes and an elven assassin to team up on an epic quest to bring peace to their warring lands.
The story of a brave teenager who has saved her kingdom from an evil sorceress and must now learn to rule as a crown princess until she’s old enough to be queen.
The life story of Queen Seondeok, the first queen of the Korean people during the Silla Dynasty.
Charting the life of Isabella I of Castile, one of the most important women in Spain’s history, Isabel follows her passionate story from childhood to being crowned Queen. From her political struggles within King Henry IV's court to her wedding to Ferdinand of Aragon, the drama encapsulates the passions, emotions and sacrifices of a woman who refused to just be a figurehead and whose outlook was ahead of her time.
In this zombie thriller set in Korea's medieval Joseon dynasty which has been defeated by corruption and famine, a mysterious rumor of the king’s death spreads, as does a strange plague that renders the infected immune to death and hungry for flesh. The crown prince, fallen victim to a conspiracy, sets out on a journey to unveil the evil scheme and save his people.
Follow Hansel and Gretel as they walk out of their own story into a winding and wickedly witty tale full of strange — and scary — surprises.
Set between “Tangled” and “Tangled Ever After,” this animated adventure/comedy series unfolds as Rapunzel acquaints herself with her parents, her kingdom and the people of Corona.
Follow 8-year-old Ariel as she and her friends embark on fun-filled, action-packed underwater adventures throughout their Caribbean-inspired fairytale kingdom and beyond.
A sweeping epic of good and evil, treachery and intrigue, violence and beauty, a sensuous, spirited story set against a backdrop of war, religious strife and power struggles in 12th Century England.
The story of how Indian Emperor Chandragupta Maurya and his teacher Chanakya work together to unify India and Defend from foreign invaders.
Princess friends from four different Fruitdoms — Blueberry, Kiwi, Pineapple and Raspberry — spring into action to make their worlds a better place.
Who is the best K-POP performer? Let's throw away all our titles and compete solely through our performances! Here are six K-POP boy groups: the group that ensures your entertainment "BtoB," the idol of the nation "iKON," one-of-a-kind perfect performing group "SF9," group with a strong performance, "THE BOYZ," rising on the global market, "Stray Kids," and a global hot rookie "ATEEZ," who are different in music style and even their debut years. They are gathered here to compete on stage and only on stage. After the missions of recreating their representative songs, covering other groups' songs, and bringing secret weapons, which group will become a legendary group? Bet everything you have and compete to write a new K-POP history! The performance survival show of global K-POP idols.
A spirited princess with the heart of a warrior embarks on a mission to fulfill an ancient prophecy and save humanity from the wrath of vengeful gods.
Mendosa, the chief adviser of the king of Valiante, begins a campaign to hunt down "witches," resulting in the deaths of many magical knights and their sorcerer assistants. Anna, a sorceress married to the knight Herman Lewis, gives birth to a son before her execution. Herman takes their child, Leon, and flees, raising him to be the heir of the legendary Golden Armor. By the time Leon grows up, Valiante is completely in the control of Mendosa, who drives out Prince Alfonso and his mother. Alphonso decides to seek out the man who inherited the Golden Armor to reclaim the throne and save his people.
Two royal houses battle for the power to rule the Kingdom of Fir. In order to secure the Kingdom, two representatives go back in time to find the mythical Firebird, which will allow its bearer to become the rightful ruler.
Despite the constant threat of invasion by neighboring countries who covet Hortensia’s fertile lands, Hortensia has long managed to avoid the maelstrom of war thanks to its two main territories, the principalities of Olivier and Camelia, serving as its sword and shield. But on December 5, 767, Camelia suddenly rises in revolt against Hortensia...
As the life of Charles of Habsburg is told since his arrival to Spain, it can be seen how the heir to the crowns of Germany, Burgundy, the Netherlands, the Free County, Artois, Nevers and Rethel, of the territories of the Crown of Aragon and its related Italian territories, and of the territories of the Catholic Monarchs in Castile, North Africa and the Americas, matures as a statesman and gets stronger in face of menaces around him and good and bad advice from his counselors.
Thousands of years ago, the 5 Kings guarded the land of the Xia Dynasty with magic artifacts. Later, the leader of the Dragon Clan, Zu Long, helped humanity by establishing the Yun Chui Empire. The empire overlooks the calm ocean where Xi and the Black Water Clan have maintained it for 1,000 years in peace. Now, waves are surging from below and chaos will rise once again.