The First Omen

The First Omen 2024

6.87

Pian nunnalupauksensa antava amerikkalainen Margaret aloittaa työt roomalaisessa kirkon orpokodissa. Hänen saapuessa Roomaan kaupunki on yhtä mellakkaa, mielenosoitusta ja täynnä poliittista väkivaltaa. Nunnien ylläpitämästä orpokodissa on omituisesti käyttäytyvä tyttö, jota rangaistaan epäinhimillisin tavoin. Sympatiaa kokeva Margaret on itse myös orpo ja on elänyt koko elämänsä kirkon vaikutuspiirissä. Hän on myös nuorempana kärsinyt yliluonnollisen oloisista harhoista. Margaret saa tukea Isä Brennanilta, joka yllättäen yrittää saada Margaretin uskomaan kirkon salaliittoon. Pahaenteinen salajuoni tähtää Antikristuksen syntymiseen Maan päälle.

2024

Medusan sinetti

Medusan sinetti 2007

7.43

Jason Bourne haluaa vain kadota. Sen sijaan, juuri ne ihmiset jotka hänet alun perin kouluttivat jahtaavat häntä nyt. Muistinsa ja rakkaansa menettäneenä Bourne ei pelkää luotien suhinaa tai uuden sukupolven koulutettuja tappajia. Hänellä on vain yksi päämäärä: Mennä takaisin alkuun ja selvittää kuka hän on.

2007

Omen - Ennustus

Omen - Ennustus 1976

7.40

Hän syntyi klo 6 aamulla 6. kuukauden 6. päivänä. Hyvän ja pahan lopullinen taistelu, Harmagedon, alkaa Saatanan pojan syntymästä ihmisen muodossa, kuten Ilmestyskirjassa on ennustettu. Amerikkalainen diplomaatti Robert Thorn ei kykene kertomaan vaimolleen Katherinelle uutista heidän kuolleena syntyneestä esikoisestaan, joten hän päättää adoptoida vastasyntyneen orpopojan. Lapsen syntymään liittyvät yksityiskohdat jäävät salaan, mutta pojan kasvaessa ei jää epäilystä, että kyseessä ei ole tavallinen lapsi. Kun mystiset kuolemantapaukset ja onnettomuudet seuraavat toisiaan, Robert Thornille alkaa hiljalleen valjeta mikä hirvittävä pahuus kätkeytyy lapsen viattomien kasvojen taakse. Hänelle selviää myös numerosarjan 666 sisältämä hirvittävä ennustus.

1976

Red Lights

Red Lights 2012

6.20

Voitko uskoa silmiäsi? Tom Buckley tutkii selittämättömiä asioita, ja hän elää paljastaakseen henkimaailman huijarit ja petkuttavat meediot. Legendaarinen ja kuuluisa selvännäkijä Simon Silver palaa 30 vuoden jälkeen parrasvaloihin, ja Tomin on pakko päästä paljastamaan hänet. Vanhemmat kollegat yrittävät varoittaa Tomia, mutta on jo liian myöhäistä. Tom on aloittanut hengenvaarallisen taistelun voittamatonta vihollista vastaan!

2012

From Paris with Love

From Paris with Love 2010

6.30

Yhdysvaltain suurlähetystössä Pariisissa James Reese unelmoi vauhdikkaasta elämästä CIA:n palveluksessa. Kun unelma vihdoin käy toteen, siitä tulee painajaista: Charlie Wax on kumppani suoraan helvetistä! Wax ampuu ensin eikä kysy sittenkään. Kun Pariisiin tehdään terroristihyökkäys, Charlie Wax taistelee heitä vastaan sormi bazookan liipaisimella!Taken-elokuvan ohjaaja on tehnyt jälleen hengästyttävän toimintaelokuvan, jonka pääosassa itse John Travolta tekee jäätävän kovan paluun

2010

Outpost

Outpost 2008

5.90

Sodan runtelemassa Itä-Euroopassa joukko palkkasotureita saa salaperäiseltä liikemieheltä tehtäväkseen varmistaa vanha toisen maailmansodan aikainen bunkkeri. Päästyään bunkkerille he löytävät jotakin kauhistuttavaa. Natsit ovat sodan aikana tehneet maanalaisessa bunkkerissa julmia kokeita saadakseen aikaan supersotilaiden armeijan. Paikalta löytyy vielä sotilaiden jäännöksiä sekä jotakin kammottavaa: yksi eloonjäänyt. Alussa yksinkertaiselta vaikuttanut tehtävä muuttuu pian kauhuntäyteiseksi ja klaustrofobiseksi taisteluksi elämästä ja kuolemasta.

2008

Officer Down

Officer Down 2013

5.30

Vielä vuosi sitten etsivä Callahan oli korruptoitunut kyttä, jonka hengen tuntematon muukalainen pelasti. Miten kuitenkin käy, kun muukalainen yllättäen ilmestyy takaisin Callahanin elämään ja pyytää tätä kostamaan hänen puolestaan? Callahanin on selvitettävä kuka hyökkäilee strippiklubin nuorten naisten kimppuun, vaikka se olisi hänen viimeinen tekonsa.

2013

The Way You Look Tonight

The Way You Look Tonight 2019

4.80

Peter lähestyy kolmeakymmentä, mutta on edelleen eksyksissä ja janoaa rakkautta loputtomien ja tuloksettomien nettideittien avulla. Yhtenä aamuna Peter herää ja huomaa deittiseuransa jättäneen hänet sänkyyn yksin. Peter yrittää jättää kaiken taakseen ja hakee taas uusia deittejä samalta sivustolta. Jokainen tapaaminen avaa aivan uuden kokemusmaailman. Se saa hänet kyseenalaistamaan kaiken, mikä liittyy luonnonvoimiin, vetovoimaan ja aitoon rakkauteen. Suuri kysymys jää vaille vastausta; voiko Peter rakastua oikeasti ja löytää aidon rakkauden?

2019

Secret Wars Uncovered

Secret Wars Uncovered 2020

10.00

Reveals the facts behind battles we know barely anything about. Digging deep into the archives and quizzing experts and journalists, this UK series takes the audience through some of the most controversial, covered up and shocking military events of recent times.

2020