Lahjomattomat

Lahjomattomat 1987

7.77

Kieltolakia valvova agentti Eliot Ness kerää ympärilleen ryhmän suoraselkäisiä lainvalvojia, joita aletaan kutsua lahjomattomiksi. Ness on päättänyt kaataa rikollispomo Al Caponen, joka tahkoaa rahaa alkoholibisneksellä. Kun Caponea ei onnistuta yhdistämään viinan trokaukseen, tiimi alkaa tutkia mafioson kirjanpitoa.

1987

Tiedän mitä teit viime kesänä 3

Tiedän mitä teit viime kesänä 3 2006

4.20

Ryhmä Coloradolaisen pikkukaupungin teininuoria saa kokea kauhun nahoissaan, kun heinäkuun 4. päivänä yksi heidän ystävistään kuolee tapaturmaisesti karmaisevaan legendaan perustuvan kepposen seurauksena. Nuoret vannovat pysyvänsä hiljaa osallisuudestaan tapaturmaan ja lupaavat viedä salaisuutensa mukanaan hautaansa. Heidän ystävyytensä joutuu kuitenkin koetukselle.

2006

The Breed

The Breed 2006

5.40

Veljekset ovat kutsuneet muutaman collegekaverinsa eksoottiselle minilomalle autiolle saarelle. Paratiisi-idylli on kuitenkin pian mennyttä. Metsästä löytyy verijälkiä, ja ruumiin löytyessä loma on lopullisesti ohi. Saarella on aikaisemmin kasvatettu koiria, mutta toiminta lopetettiin raivotaudin takia. Nyt saarta hallitsevat raivotautiset koirat, eivätkä ne pidä kutsumattomista vieraista...

2006

Night School

Night School 2018

6.16

Kun menestynyt myyntimies Teddy vahingossa tuhoaa työpaikkansa, hänet erotetaan eikä hän löydä kunnollista työtä ennen kuin hän saa päästötodistuksensa. Hänen tiellään on kuitenkin kaksi suurta estettä: Carrie, opettaja joka ei halua tuhlata aikaansa luokalliseen pelleileviä aikuisia, ja Stewart, Teddyn kouluaikainen vihollinen, nykyinen rehtori, joka tekee kaikkensa, jotta Teddy epäonnistuu. Jokainen koulun sääntö rikotaan, kun he ottavat yhteen ja tekevät kepposia ja oppivat jotain, mitä ei voi kirjoista oppia. Iltakoulu on alkanut!

2018

Be Cool

Be Cool 2005

5.50

Chili Palmer päättää kokeilla taitojaan musiikkiteollisuuden parissa ja sortuu kiihkeään, juuri päiviltä päästetyn tuottajan leskeen, nappaa kovassa nousussa olevan laulajattaren kilpailevan managerin nokan edestä ja huomaa, että levybisnes pitää sisällään paljon muutakin kuin suloisia soundeja!

2005

Higurashi: When They Cry

Higurashi: When They Cry 2006

7.80

After moving into the quiet town of Hinamizawa, Maebara Keiichi spends his days blissfully in school often playing games with his local friends. However, appearances can be deceiving. One fateful day, Keiichi stumbles upon news of a murder that had occurred in Hinamizawa. From this point on, horrific events unfold in front of Keiichi, as he soon learns his close friends may not be all that they seem.

2006