There Will Be Blood

There Will Be Blood 2007

8.10

Eletään 1900-luvun alkua, ja Daniel Plainview poikansa kanssa etsii öljyä Kaliforniasta. Mutta nuori saarnaaja, Eli Sunday, pistää kapuloita heidän rattaisiinsa ja haastaa heidät henkiseen voimainmittelöön. Tästä taistelusta tulee pelottava, synkkä matka hulluuteen.

2007

Räsynukke

Räsynukke 1955

7.90

Elokuva kertoo perheenisä Ben Harperista joka ryöstää pankin ja onnistuu siinä samassa rytäkässä tappamaan kaksi ihmistä. Kotiin päästyään Ben piilottaa ryöstämänsä 10 000 dollaria tyttärensä räsynukkeen ja vannottaa lapsia olemaan kertomatta kellekkään rahojen piilopaikkaa. Ben saadaan kiinni ja hänet tuomitaan kuolemaan. Vankilassa hän tutustuu Harry Powelliin joka saa tietää rahoista. Powellin vapauduttaa hän menee oitis tapaamaan Harperin perhettä ja saa Harperin lesken rakastumaan häneen ja he menevät naimisiin. Lapset tietävät Powellin aikeet ja he pakenevat Powell kintereillään.

1955

Ensimmäinen yhteys

Ensimmäinen yhteys 1997

7.40

Ellie Arroway on koko ikänsä etsinyt elämää muilta planeetoilta. Eräänä päivänä hän saa avaruudesta signaalin, josta paljastuvat galaksien välisen kulkuvälineen piirustukset. Kulkuvälineessä on tilaa vain yhdelle. Ellie joutuu kamppailemaan asemastaan, mutta tieteellisten tutkimusten johtajana hänet valitaan lopulta matkalle. Se uhkaa erottaa hänet Palmer Jossista, joka toimii presidentin neuvonantajana. Palmer on päättänyt tehdä kaikkensa estääkseen lähdön.

1997

Timber Falls

Timber Falls 2007

5.20

Nuoren parin mukava retkeilyviikonloppu muuttuu painajaiseksi, kun he törmäävät metsässä vihamieliseen metsästäjään, joka haluaa heille kaikkea muuta kuin hyvää.

2007

Rupture

Rupture 2016

4.90

Yksinhuoltajaäiti Renee kidnapataan keskellä kirkasta päivää ja kahlitaan vahvasti huumattuna pakettiauton tavaratilaan. Hän herää hämmentyneenä oudosta sairaalanomaisesta tutkimuslaitoksesta, ympärillään muitakin kaapattuja. Selviää, että he ovat joutuneet osaksi tuntemattoman organisaation operoimaa salaista ihmiskoetta, johon kuuluu loppumattomalta vaikuttavat julmat kokeet ja piinaava tietämättömyys siitä, mikä heitä vielä odottaa.

2016

Lemmenpeli

Lemmenpeli 2005

6.20

Lindsay on sinkku, työnarkomaani ja bisnesnainen kun taas Ben on hurmaava, hauskanpitoa rakastava opettaja. Epätodennäköinen pariskunta huomaa kuitenkin olevansa täydellinen yhdistelmä. Romanssi käy kuumana läpi koko talven, mutta kevään koittaessa Lindsay huomaa järkytyksekseen, että Benillä on toinen rakkaus... baseball! Lindsayn on kilpailtava kokonaista joukkuetta vastaan Benin sydämestä. Onnistuuko selvästi alakynnessä kamppaileva Lindsay voittamaan lemmenpelin?

2005

Her Private Life

Her Private Life 2019

7.70

An art curator's life unravels, as she tries to keep her pastime as a die-hard K-pop fan secret from her gallery's new director.

2019