Rocky

Rocky 1976

7.79

Sylvester Stallonen kolmessa päivässä käsikirjoittama ja kuukaudessa kuvattu pienen budjetin elokuva sai Oscarin leikkauksen ja ohjauksen lisäksi parhaana elokuvana. Rocky Balboa on lahjakas, mutta saamaton nyrkkeilijä, joka perii lainoja työkseen. Hän pääsee mestaruusotteluun, kun mestarin haastaja loukkaantuu viime hetkillä. Samalla Rocky saa tilaisuuden valloittaa unelmiensa nainen.

1976

Rocky Balboa

Rocky Balboa 2006

6.90

Eläkkeellä olevan Rocky Balboan sisäiset pedot ovat vielä kesyttämättä. Niinpä entinen nyrkkeilyn raskaan sarjan mestari haastaa hallitsevan mestarin, Mason Dixonin. Rocky-saagan päätösosa kertoo häpeilemättömän nostalgisesti ja alleviivaavasti työväenluokkaisen sankari-isän ja tämän varjossa elävän pojan suhteesta ja ennen kaikkea itsensä voittamisesta.

2006

Rocky II - Rockyn uusintaottelu

Rocky II - Rockyn uusintaottelu 1979

7.30

Rockyn vaimo Adrian on raskaana, ja mies päättää jättää nyrkkeilyn. Nyrkkisankari etsii muita ansaitsemiskeinoja, mutta kun Apollo Creed haastaa Rockyn uusintaotteluun, täytyy hanskat kaivaa naftaliinista. Adrianin terveys alkaa pettää ja Rockyn paluu on keskeytyä.

1979

Love Happens

Love Happens 2009

5.80

Burke Ryan on menestynyt mies. Hän on kirjoittanut kirjan, miten surusta pääsee yli, ja nyt hän luennoi täysille saleille eri puolilla maata. Kun hän tapaa iloisen kukkaistyttö Eloisen, hän tajuaa, ettei hän itse elä kirjan oppien mukaan. Burken täytyy siis auttaa itse itseään.

2009

Ramen Loving Girl

Ramen Loving Girl 2015

7.00

Koizumi is a mysterious and attractive high school student. But what most people don't know about her is that she's a ramen master who is always on the lookout for great ramen restaurants. Everyday, she goes hunting for real-life places serving the best ramen dishes and delightfully eats the delicious noodles. The way Koizumi downs a giant bowl of ramen–more adeptly than any large man—will amaze and delight you!

2015