Kaunotar ja hirviö

Kaunotar ja hirviö 1991

7.74

Liity urhean ja itsenäisen Bellen seuraan kaikkien aikojen seikkailuun, kun hän lähtee pelastamaan isänsä, ja löytää itsensä arvoituksellisen hirviön lumotusta linnasta. Nauti tästä ajattomasta tarinasta, jossa on unohtumattomat hahmot, ja jota ylistetään erääksi Disneyn parhaaksi animaatioelokuvaksi.

1991

Jali ja suklaatehdas

Jali ja suklaatehdas 1971

7.49

Jali ja suklaatehdas (engl. Willy Wonka and the Chocolate Factory) on vuonna 1971 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen musikaalielokuva, jonka on ohjannut Mel Stuart. Elokuva perustuu Roald Dahlin samannimiseen kirjaan. Pääosassa esiintyy Gene Wilder.

1971

Heretic - Epäuskoinen

Heretic - Epäuskoinen 2024

6.00

Kaksi nuorta hyväuskoista lähetyssaarnaajaa päätyvät erikoisen herra Reedin ovelle, joka toivottaakin heidät lämpimästi tervetulleiksi sisään. Pian kaksikolle selviää, ettei tämä mustikkapiirakan tuoksuinen koti olekaan aivan sitä, miltä aluksi näyttää. He huomaavat joutuneensa herra Reedin piinaavan psykologisen pelin nappuloiksi ja osaksi kissa ja hiiri -leikkiä, joka laittaa heidän uskonsa todelliseen testiin.

2024

Ensimmäinen yhteys

Ensimmäinen yhteys 1997

7.40

Ellie Arroway on koko ikänsä etsinyt elämää muilta planeetoilta. Eräänä päivänä hän saa avaruudesta signaalin, josta paljastuvat galaksien välisen kulkuvälineen piirustukset. Kulkuvälineessä on tilaa vain yhdelle. Ellie joutuu kamppailemaan asemastaan, mutta tieteellisten tutkimusten johtajana hänet valitaan lopulta matkalle. Se uhkaa erottaa hänet Palmer Jossista, joka toimii presidentin neuvonantajana. Palmer on päättänyt tehdä kaikkensa estääkseen lähdön.

1997

Kaappaus Pohjanmerellä

Kaappaus Pohjanmerellä 1980

6.20

Terroristit, johdossaan Lou Kramer, kaappaavat Pohjanmerellä öljynporauslautan ja sen huoltoaluksen työntekijöineen. Kaappaajat ovat miinoittaneet porauslautan ja uhkaavat räjäyttää sen ilmaan, jos he eivät saa haluamiaan 25 miljoonaa puntaa. Brittijohdossa ei oikein tiedetä mitä pitäisi tehdä, koska valtio ei voi maksaa terroristeille eikä Kramerin määräämään takarajaan ei ole loputtomasti aikaa. Vastahakoinen amiraali Brinsden on pakotettu pyytämään omalaatuista Rufus Excalibur ffolkesia apuun. Ffolkes on upporikas naistenvihaaja, joka elelee yhdessä lukuisten kissojensa, viskipullojensa ja kouluttamiensa sotilaiden kanssa. Entiset laivaston sotilaat ovat saaneet ffolkesilta perusteellisen koulutuksen tilanteisiin, joissa on liikuttava sukeltaen ja eliminoitava vihollisia mahdollisimman hiljaisesti. Nämä kyvyt tulevatkin tarpeeseen, kun ffolkes ja hänen miehensä lähtevät estämään öljynporauslautan ja sen miehistön räjäyttämisen taivaan tuuliin.

1980

Curb Your Enthusiasm

Curb Your Enthusiasm 2000

8.01

The off-kilter, unscripted comic vision of Larry David, who plays himself in a parallel universe in which he can't seem to do anything right, and, by his standards, neither can anyone else.

2000

Clean with Passion for Now

Clean with Passion for Now 2018

7.30

Gil Oh-so, an employee at a cleaning company, meets Jang Seon-gyul, the boss of the company. The two are diametric opposite when it comes to cleanliness. With the help of Oh-sol, Seon-gyul faces his mysophobia and falls in love with her.

2018

Dali & Cocky Prince

Dali & Cocky Prince 2021

7.20

An ignorant but strong-willed man and an upper-class woman who struggles through life, work to fall in love.

2021

The Family Game

The Family Game 2013

7.00

Yoshimoto Koya becomes a tutor to a student, Numata Shigeyuki, an underachiever on the verge of dropping out of middle school. Expecting immediate results, Shigeyuki’s father makes a deal with Koya that if he could make Shigeyuki return to school within a week, he would receive a 100,000 yen bonus. Koya accepts the offer, replying that he would only need 5 days to complete the mission but demands that no one should interfere with his methodology in doing so.

2013

One Million Stars Falling from the Sky

One Million Stars Falling from the Sky 2002

8.10

The down-and-out detective Kanzo Dojima (Sanma Akashiya) is thinking about hanging up his job. A mysterious man named Ryo Katase (Takuya Kimura). No one seems to know what's going on in the heart of this lonely guy, what he believes in, what he really loves. Then these two men meet by chance one day. The story takes an unexpected turn of events concerning a murder case. Maybe the two of them should never have met. And then there's Kanzo's sister Yuko (Eri Fukatsu). What will the relationship between her and Ryo be like?

2002

Well Dominated Love

Well Dominated Love 2020

7.90

Nie Xing Chen is the new assistant of Yan Jing Zhi. Despite meeting for the first time, she already knew the difficult daily habits of her boss. He is an arrogant CEO with a high IQ, suffers from mild obsessive-compulsive disorder, is assertive at work, pursues perfection in life, but is also a perfect man in the hearts of many girls.

2020

Rovers

Rovers 2016

7.10

Established in 1884, Redbridge Rovers F.C. are one of the oldest club's in England - and one of the worst. A sitcom that introduces us to the characters who gather within the social club of a non-league football club.

2016