Saw

Saw 2004

7.40

Kaksi miestä herää pimeässä, hylätyssä pesuhuoneessa. Kumpikin on kahlehdittu jalastaan omalla seinustallaan. Huoneen keskellä makaa ruumis verilammikossa. Ruumiin vieressä on revolveri, kasettinauhuri ja SAHA. Kalastettuaan nauhurin miehille, Adam ja Tri Lawrence Gordon, paljastuu tilanteen järjettömyys. Tri Gordonin on tapettava Adam tai muuten hänen vaimonsa ja tyttärensä murhataan. Aikaa on neljä tuntia...

2004

Epäillyt

Epäillyt 1995

8.18

Kaliforniassa San Pedron satamassa laivalla kuolee 27 miestä. Yksi henkihieverissä selvinnyt toistelee kauhuissaan nimeä Keyser Soze. Kuusi viikkoa myöhemmin viisi rikollista seisoo poliisin tunnistusrivissä. Poliisi yrittää onkia heiltä tietoja, mutta kukaan ei myönnä mitään. Odotellessaan vapautumistaan yksi miehistä, McManus, ehdottaa muille keikkaa. Keaton, joka vakuuttaa ryhtyneensä lainkuuliaiseksi, ei ole kiinnostunut, mutta suostuu lopulta ystävänsä Kintin pyynnöstä mukaan. He kaappaavat smaragdilastin ja toimittavat sen eräälle Redfootille, joka ehdottaa toista keikkaa. Mukaan kuvioihin tulee lakimies. Kobayashi, jonka työnantaja on Keyder Soze. Soze kiristää miehiä hengenvaaralliseen tehtävään – mutta kuka on Keyser Soze...

1995

Taivaansilpoja

Taivaansilpoja 1993

5.50

Carly Norris on menestyvä uranainen, joka muuttaa Manhattanille arvokkaaseen asuintaloon. Asunto on oikea unelmien täyttymys, ja vuokraisäntä Zeke Hawkins piristää Carlyn hiljaista yksityiselämää. Asuintalossa on kuitenkin sattunut useita murhia, joissa uhreina ovat olleet talossa asuvat naiset. Carly alkaa epäillä, että sarjamurhaaja on Zeke, tai ehkä sittenkin naapurissa asuva kirjailija Jack Landsford...

1993

Saw VII 3D

Saw VII 3D 2010

6.00

Tappava taistelu Jigsawn perinnöstä on käynnissä. Kourallinen Jigsawn ansoista selvinneitä hakee apua Bobby Dagenilta, kohtalotoverilta jonka omat synkät salaisuudet nostattavat uuden kauhun aallon. Kiduttavassa finaalissa piinaava ympyrä sulkeutuu ja kauhun kierre katkeaa - lopullisesti.

2010

Saw III

Saw III 2006

6.40

Jigsaw on kadonnut. Poliisi etsii kuumeisesti yhteisöä vavisuttaneiden julmien pelien taustapirua, joka on taas kerran onnistunut välttämään lain kouran. Uuden apulaisensa Amandan kanssa hän punoo yhä katalampia juonia muiden päänmenoksi. Tohtori Lynn Denlon (Bahar Soomekh) ja Jeff (Angus Macfadyen) joutuvat tahtomattaan nappulaksi hänen pirulliselle shakkilaudalleen...

2006

Saw II

Saw II 2005

6.60

Tutkiessaan raakaa murhaa konstaapeli Eric Matthews (Donnie Wahlberg) alkaa epäillä, että sen taustalta löytyy pahamaineinen murhaaja Jigsaw, joka on jättänyt jälkeensä ruumiita - ja ruumiinosia. Matthews on oikeassa: Jigsaw on taas vauhdissa. Mutta tällä kertaa hänellä on panttinaan kahdeksan ihmistä, jotka jäävät pelaamaan julmaa peliä aikaa ja toisiaan vastaan.

2005

Jigsaw

Jigsaw 2017

6.20

Jigsaw-tappajan jälkiä muistuttavia murhia tutkivat lainvalvojat huomaavat jahtaavansa yli kymmenen vuotta sitten kuolleen miehen haamua uudessa pelissä, joka on vasta alkanut. Onko John Kramer palannut kuolleista muistuttamaan, että olkaa kiitollisia elämän lahjasta? Vai onko tämän ansan virittänyt tappaja, jolla on ihan omat aikeet?

2017

Saw IV

Saw IV 2007

6.20

Jigsaw vaanii edelleen eläviä, joiden on kohdattava kuolema, elleivät osaa arvostaa elämää. Saw III:n jatko-osassa Jeffin on löydettävä tyttärensä ja paettava rakennuksesta, jonka vankeina he ovat - tai kuolema korjaa. Löydettyään taas yhden Jigsaw-nauhan Jeff tajuaa, että hänellä on käsissään uusi pala palapeliin, joka hänen on ratkaistava ennen kuin on liian myöhäistä...

2007

Saw V

Saw V 2008

6.20

Jigsawn perintö elää yhä. Kuka ottaa harteilleen pahuuden viitan? Sadistinen peli vaatii jälleen uhrinsa, jotta kaikkein julmin salaisuus ei paljastu. Tässä Saw-elokuvasarjan viidennessä osassa rikostutkija Hoffman näyttäisi olevan viimeinen hengissä oleva henkilö, joka tuntee Jigsawn legendan. Kun hänen salaisuutensa uhkaa kuitenkin paljastua, Hoffman lähtee eliminoimaan johtolankoja...

2008

Saw VI

Saw VI 2009

6.30

Kaikkien aikojen kauhusaaga kiertyy piinaavaan päätökseensä. FBI kintereillään Hoffman virittää viimeisen julman labyrintin. Jigsawn viimeinen mestariteos on saavuttamassa verisen loppuaariansa. Uskallatko pelata? Erikoisagentti Strahm on kuollut ja etsivä Hoffmanista on tullut Jigsaw-perinteen jatkaja. FBI:n päästessä lähemmäksi Hoffmania hänen täytyy aloittaa uusi leikki ja näin Jigsawn suuri alkuperäinen suunnitelma paljastuu kokonaisuudessaan

2009

The Cell

The Cell 2000

6.30

FBI saa vihdoin kiinni pelätyn sarjamurhaaja Carl Stargherin, mutta tämä on oudon mielisairautensa takia vajonnut koomaan. Jos häneen ei saada yhteyttä, ovat FBI:n mahdollisuudet löytää hänen viimeisin uhrinsa todella vähissä. Uhrin tiedetään istuvan vankina ajastimella toimivassa julmassa kuolemanloukussa. Psykologi Catherine Deane on FBI:n viimeinen toivo. Hänellä on metodi, jonka avulla voi kirjaimellisesti tunkeutua sarjamurhaajan mieleen - pimeään ja hyvin pelottavaan maailmaan. Catherinella on 40 tuntia aikaa löytää vastaus piilopaikan sijaintiin, mutta metodi on vielä kokeiluasteella ja sen vuoksi erittäin vaarallinen. Jos Catherine menettää todellisuudentajunsa, on mahdollista, että hän jää tähän sairaaseen maailmaan lopullisesti...

2000

Kammottava tapa kuolla

Kammottava tapa kuolla 2010

5.20

Alkoholiriippuvuutensa voittanut Sarah on saanut vihdoin elämänsä takaisin raitelleen ja löytänyt uuden rakkauden. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Sarahin mielipuolinen ex-heila karkaa vankilasta ja haluaa tasata tilit. Voiko Sarah todella päästä eroon menneisyydestään vai koituuko se hänen kohtalokseen?

2010

Punainen lohikäärme

Punainen lohikäärme 2002

7.00

Varhaiseläkkeelle vetäytynyt FBI:n agentti Will Graham kutsutaan jahtaamaan sarjamurhaajaa, joka tunnetaan nimellä "Hammaskeiju". Pysäyttääkseen raa'an murhaajan Grahamin on päästettävä Lecter päänsä sisään.

2002

LIAR GAME

LIAR GAME 2007

7.80

Nao Kanzaki, a student, was blackmailed into joining a "Liar Game" and ended up losing 100 million yen. In order to repay the debt, she enlists the help of Shin'ichi Akiyama, a genius swindler who was only recently released from jail for bankrupting one of Japan's largest scam companies.

2007

Mind Wars

Mind Wars 2020

2.00

Mind Wars is a quiz game show comprising four teams of two students from grade six to ten, and hosted by Shreyas Talpade. They are asked general knowledge questions about India and its current affairs. The team that answers the questions correctly wins the title of Mind Wars Champions.

2020