World War Z 2013
Entinen YK:n tutkija Gerry Lane kisaa aikaa vastaan pelastaakseen perheensä ja koko maailman pandemialta, joka hajottaa hallituksia ja uhkaa tuhota koko ihmiskunnan.
Entinen YK:n tutkija Gerry Lane kisaa aikaa vastaan pelastaakseen perheensä ja koko maailman pandemialta, joka hajottaa hallituksia ja uhkaa tuhota koko ihmiskunnan.
Nostalgiaa huokuva elokuva kertoo herkästi ensirakkaudesta. Toisluokkalainen Juli ihastuu päätäpahkaa naapuriin muuttaneeseen Bryceen, mutta tunne ei ole molemminpuolinen. Ilahduttavan aidon tarinan nuoret pääosanäyttelijät esittävät vakuuttavasti tarkkanäköisiä roolihahmojaan. Kerrontatapa, jossa tapahtumia näytetään sekä kipakan Julin että empivän Brycen näkökulmasta, tuo hienosti esiin vuorovaikutuksen haasteet. Stand By Me – Viimeinen kesä -leffankin ohjanneella Rob Reinerilla tuntuu olevan kasvutarinat hyppysissään
Rashomon – paholaisen temppeli, myös Rashomon – paholaisen portti on vuonna 1950 ensi-iltansa saanut japanilainen elokuva. Sen on ohjannut Akira Kurosawa, ja elokuva perustuu kahteen Ryūnosuke Akutagawan kirjoittamaan tarinaan. Rashomon sai Venetsian elokuvajuhlien Kultaisen leijonan vuonna 1951. Rashomon oli Kurosawan läpimurtoelokuva[1], ja sen jälkeen yleensäkin japanilainen elokuva on noussut kansainväliseen suosioon. Elokuvaa pidetään yhtenä Kurosawan parhaista.Elokuvassa kuvataan murhaa ja raiskausta neljän eri todistajan kertomien selostusten kautta. Elokuvan juoni asettaa totuuden luonteen kyseenalaiseksi. Katsojan on kuitenkin määrä omaksua epätoivon sijaan myönteinen asenne – kuten köyhä mies, joka ottaa hylätyn lapsen suojaansa. Kurosawa poikkeaa elokuvaperinteestä, jossa roolihenkilö voi valehdella, mutta näytetty takauma kertoo touuden. Elokuva ei kuitenkaan torju katsojaa, vaan päinvastoin vetää hänet mukaan pohtimaan totuutta.
Thomas Barnes ja Kent Taylor ovat Salaisen palvelun agentteja, joiden tehtävä on suojella presidentti Ashtonia terrorismin vastaisessa huippukokouksessa. Presidenttiä ammutaan kuitenkin heti hänen saavuttuaan Espanjaan, kaaos on valmis ja salamurhaajan jäljittäminen käynnistyy. Yleisön joukossa on amerikkalaisturisti Howard Lewis, joka uskoo tallentaneensa tappajan nauhalle lomavideota kuvatessaan. Lisäksi tapahtumaa miljoonille tv-katsojille ympäri maailmaa on välittämässä amerikkalainen tv-tuottaja Rex Brooks. Kun kaikkien yksittäisten henkilöiden havainnot vedetään yhteen, palapelin palat loksahtavat paikoilleen - ja saman tien käy selväksi, että totuus pinnan alla on pelottavampi kuin kukaan olisi osannut edes kuvitella.
Ronna ja Claire painavat duunia supermarketissa haaliakseen vuokrarahat kasaan. Simon ja Marcus ajelevat ympäriinsä varastetulla autolla metsästämässä bileitä. Saippuasarjatähdet Adam ja Zack joutuvat keskelle suurta huumepidätystä. Tästä lähdetään liikkeelle, mutta seuraavien 24 tunnin kuluessa tapahtuu omituisia asioita. Hyvin omituisia asioita. Tervetuloa Los Angelesiin...
Wallacella ei pyyhi erityisen hyvin tyttöjen keskuudessa: kuivalla huumorintajulla varustettu, opintonsa kesken jättänyt nuorukainen on saanut pettyä kerran toisensa jälkeen. Kun jopa kämppäkaveri Allan löytää täydellisen tyttöystävän, turhautunut Wallace päättää lyödä hanskat tiskiin ja pistää rakkauselämänsä jäähylle.Silloin hän törmää Chantryyn, animaattoriin joka asuu yhdessä pitkäaikaisen poikaystävänsä kanssa. Varatusta tytöstä tulee nopeasti Wallacen läheisin ystävä, jonka kanssa voi puhua mistä vain aina lempielokuvista epäonnistuneisiin joululahjoihin. Viestiliikenteen kiivastuessa ja kemian tiivistyessä molemmat joutuvat pohtimaan, voiko paras ystävä ollakin elämän suuri rakkaus. Kannattaako hyvää kaveruutta riskeerata niinkin häilyväisen ja epävarman asian kuin rakkauden tähden?
"Tod eines Schülers" is a German television series directed by Claus Peter Witt, based on a script by Robert Stromberger. The six part TV mini series is about the fictional suicide by train of student Claus Wagner. Each episode begins with Wagner's death, looking into the subject from different points of view.
1 For All follows a group of dysfunctional friends as they play D&D together, cutting between the players at the table and the characters in the fantasy world.
The Spencer family live in a working class estate in Dublin.