Sound of Music

Sound of Music 1965

7.73

The Sound of Music – laulava Trappin perhe on taianomainen, lämminhenkinen tositarina, joka on noussut kaikkien aikojen suosituimmaksi koko perheen elokuvaksi. Maria on eloisa nuori nainen, joka jättää nunnaluostarin ja ryhtyy Kapteeni von Trappin seitsemän lapsen kotiopettajattareksi. Itsevaltaisen leskimiehen kurinalaisessa taloudessa ei alkuun tunnu löytyvän sijaa musiikille ja ilonpidolle. 5 Oscaria, lisäksi 5 muuta Oscar-ehdokkuutta 1966.

1965

Idän pikajunan arvoitus

Idän pikajunan arvoitus 2017

6.71

Belgialainen mestarietsivä Hercule Poirot matkustaa Istanbulista Lontooseen 1930-luvun puolivälissä. Läpi talvisen idän matkaava juna on pian murhan tapahtumapaikka, ja junan omistaja taivuttelee Poirot’n ottamaan tapauksen tutkittavakseen. Näin hän myös tekee, vaikka se häiritseekin hänen mukavaa joutenoloaan ja kulinaristisia nautintoja. Tapaus on yllättäen maestron uran kimuranteimpia, vaikka suljettu tapahtumapaikka ehkä antaisi odottaa jotain muuta. Nyt kolmetoista toisilleen tuntematonta matkustajaa ovat loukussa junassa, jossa kaikki ovat epäiltyjä. Poirot’n on taisteltava aikaa vastaan ratkaistakseen mysteerin ennen kuin murhaaja iskee uudestaan.

2017

007: Hänen Majesteettinsa salaisessa palveluksessa

007: Hänen Majesteettinsa salaisessa palveluksessa 1969

6.60

Salainen agentti 007 (George Lazenby) ja seikkailunhaluinen Tracy Di Vicenzon (Diana Rigg) yhdistävät voimansa taistellessaan SPECTRE-rikollisjärjestöä vastaan salakavalilla Sveitsin Alpeilla.Järjestön johtaja Ernst Stavro Blofeld (Telly Savalas) käynnistää tähän asti tuhoisimman suunnitelmansa: joukkotuhoaseen, joka voi surmata miljoonia ihmisiä!

1969

Suuri pakoretki

Suuri pakoretki 1963

7.90

Saksalaiset perustivat vuonna 1943 maksimisuojatun Stalag Luft III -sotavankileirin, joka suunniteltiin kestämään nerokkaimmatkin pakoyritykset. Näin tehdessään he täyttivät leirin vangeilla, jotka kaikki ovat tunnettuja useista pakoyrityksistään. Aluksi vangit yrittävät paeta yksinään, tajuten pian, että kyseinen vankileiri on paremmin suojattu, kuin yksikään heidän aiemmin kohtaamistaan leireistä. Kun Roger Bartlett, joka tunnetaan useiden nerokkaiden pakojen suunnittelijana, tuodaan vankileirille, hän pistää käytäntöön valtavan suunnitelman, saada 250 sotavankia vapauteen. Suunnitelma vaatii jokaisen kokeneen pakenijan taitoja, sekä erittäin paljon työtä. Ideana on kaivaa tunneleita maan alle, jotka johtavat leirin vieressä olevaan metsään ja vangit voisivat väärennettyjen passien ja lippujen avulla matkustaa pois saksasta. Tositapahtumiin perustuvan elokuvan hahmoista osa perustuu oikeisiin ihmisiin, ja pakoyrityksestä kehittyi kaikkien aikojen suurin pakoretki.

1963

Kotkat kuuntelevat

Kotkat kuuntelevat 1968

7.50

Vuonna 1944 kommandoryhmä saa tehtävän vapauttaa Amerikkalainen kenraali, jonka kone on pudonnut Saksan miehittämälle alueelle. Luotettu upseeri johtaa seitsenhenkistä iskuryhmää, jonka kyvykkäin jäsen on amerikkalainen luutnatti Schaffer. Hankalan hommasta tekee se, että kenraalia pidetään vuoren huipulle rakennetussa linnoituksessa, jonne pääsee vain yhdestä suunnasta kulkevan köysiradan avulla. Vuori sijaitsee vielä saksalaisten miehittämän kylän liepeillä, joten vihollisia ja hankalaa maastoa on luvassa riittämiin. Erityisen rasittavan tehtävästä tekee se, että iskuryhmän joukkoon on soluttautunut vieraan vallan agentti, joka yrittää sabotoida eteneviä pelastusyrityksiä parhaansa mukaan. Kotkat kuuntelevat perustuu Alistair Mcleanin romaaniin.

1968

Youth

Youth 2015

6.90

Säveltäjä ja kapellimestari Fred lomailee Sveitsin Alpeilla hyvän ystävänsä, ohjaajaveteraani Mickin seurassa. Fred on jättänyt uransa jo taakseen, eikä hänellä ole aikomustakaan palata sen pariin. On kuitenkin eräs, joka ei suostu hyväksymään kieltävää vastausta: Englannin kuningatar Elisabeth II. Mick työstää elokuvakäsikirjoitusta, josta on kenties tuleva hänen viimeinen ja tärkein teoksensa. Päänvaivaa tuottavat elokuvan loppu ja sen vastahakoinen tähti. Miehet seuraavat mielenkiinnolla ja hellyydellä omien lastensa ja hotellin muiden vieraiden elämää. Fredin tytär käy läpi aviokriisiä. Salaperäinen näyttelijä valmistautuu poikkeukselliseen rooliin. Tyylilleen uskollisena ohjaaja Paolo Sorrentino kuvaa heidän elämäänsä huikein visuaalisin kuvin ja vinon huumorin säestyksellä.

2015

Clouds of Sils Maria

Clouds of Sils Maria 2014

6.60

Kansainvälisen uransa huipulla oleva Maria Enders pyydetään uudelleen näytelmään, jolla hän teki läpimurtonsa kaksikymmentä vuotta sitten. Tuolloin hän näytteli Sigridiä, nuorta viettelijätärtä, joka ajaa vanhempaa Helenaa - rooli, johon hän valmistautuu yhdessä assistenttinsa kanssa Alppien syrjäseudulla. Pian heidän keskinäinen dynamiikkaansa alkaa muistuttaa kasvavissa määrin harjoiteltavan näytelmän pääparin ahdistavaa suhdetta... Sveitsiläisestä pikkukaupungista ja sen laakson yllä esiintyvästä erityisestä pilvi-ilmiöstä nimensä saavan draaman keskiössä ovat vahvat naiset, joita näyttelevät suitsutusta roolisuorituksestaan saaneet Juliette Binoche, Kristen Stewart ja Chloë Grace Moretz.

2014

North Face - Pohjoisrinne

North Face - Pohjoisrinne 2008

7.20

Tositapahtumiin perustuva tarina kertoo Eiger-vuoren pohjoisrinteen valloitusyrityksestä kesällä 1936. Natsi-Saksan propagandakoneisto valmistautuu esittelemään maailmalle Berliinin Olympialaisia ja kansallissosialistisen Saksan ja sen Führerin ylivoimaisuutta. Ponnistukset kukistaa muut maat ei kuitenkaan jää vain yleisurheiluun. Saksa lupaa olympiamitalit niille, jotka huipulle pääsevät. Yritys on vähintäänkin uhkarohkea. Reitti kulkee vuoren pahamaiseista pohjoisrinnettä pitkin, eikä kukaan ole onnistunut sen valloituksessa aikaisemmin. Saksalaiset Toni Kurz ja Andreas Hinterstoisser ovat harrastaneet vuorikiipeilyä jo pienestä pitäen. He pyöräilevät 700 kilometrin matkan Sveitsiin, jossa Eigerin komea, yli 3 970 metrin korkeuteen yltävä vuori sijaitsee. Heidän tehtävänsä ei tule olemaan helppo, sillä helvetillinen kylmyys, ankara kiipeämisurakka ja korkeus saattavat pahimmassa tapauksessa viedä miehiltä hengen.

2008

Belle & Sebastian

Belle & Sebastian 2013

6.90

Eletään vuotta 1943 Ranskan Alppien upeissa maisemissa. Kuusivuotias Sebastian asuu pienessä Saint-Martinin kylässä yhdessä tätinsä ja isoisäpuolensa kanssa. Alppien kauniilla rinteillä leikkivä Sebastian kohtaa "Pedoksi" kutsutun, suurikokoisen koiran. Poika ystävystyy koiran kanssa ja antaa tälle osuvamman nimen, Belle.

2013

Pagan Peak

Pagan Peak 2019

7.50

When a gruesomely staged body is found at the German-Austrian border, two detectives investigate. As the ritual-like murders continue, they enter the killer’s sinister world, set in the Alpine wilderness.

2019

Heidi

Heidi 2015

6.89

A plucky young orphan sent to live with her grandfather in the mountains discovers wonder and adventure around every corner.

2015

Red Bull X-Alps

Red Bull X-Alps 1970

10.00

Founded in 2003, only the most skilled and strongest athletes are able to take on the race across the Alps that involves speed hiking, ultrarunning, mountaineering and paragliding.

1970

On Hannibal's Trail

On Hannibal's Trail 2010

1

Series in which three Australian brothers - Danny, Ben and Sam Wood - set out cycling on the trail of Hannibal, the warrior who marched from Spain to Rome at the head of an invading army.

2010

Murder in the Alps

Murder in the Alps 2022

1

The true crime tale of the killing of a British family in the French Alps. Ten years on and still unsolved, was it a crime of passion, family feud or political hit? Will the truth ever come out?

2022