American Sniper

American Sniper 2014

7.40

Nähtyään televisiossa miten Yhdysvaltain lähetystöön tehtiin pommi-isku, Chris Kyle päättää liittyä armeijaan. Kyle pääsee arvostettuihin Navy SEALs -joukkoihin, ja hänet koulutetaan tarkka-ampujaksi. Vuoden 2001 WTC-iskujen jälkeen hän saa komennuksen Irakiin, ja vastavihitty vaimo jää kotiin odottamaan perheen esikoista. Kylestä tulee Irakissa sotasankari, ja häntä aletaan kutsua nimellä Legenda. Hänen uskomaton tarkkuutensa pelastaa taistelukentillä lukemattomia henkiä ja kun tarinat hänen rohkeudestaan leviävät, hänen maineensa kasvaa myös vihollisen puolella, mikä tekee hänestä kapinallisten ykköskohteen. Kylen kohde voi olla kuka tahansa. Tarkka-ampujan tähtäimeen voi joutua sotilaan lisäksi nainen tai lapsi. Kyle kohtaa haasteita myös kotirintamalla, on vaikeaa olla hyvä isä ja aviomies kun perhe on maailman toisella laidalla. Palatessaan komennusten välissä vaimonsa ja lastensa luo, Kyle muuttuu sulkeutuneeksi ja huomaa kuinka vaikeaa sota on jättää takseen.

2014

Green Zone

Green Zone 2010

6.50

Yhdysvaltojen vuonna 2003 johtaman Bagdadin miehityksen aikana sotilasmestari Roy Miller (Damon) ja hänen erikoisryhmänsä lähetetään etsimään joukkotuhoaseita joiden uskotaan olevan varastoituina eri puolilla Irakia. Edeten vaarattoman näköisillä mutta petollisilla alueilla Miller ja hänen miehensä etsivät tappavia kemikaaleja törmäten sen sijaan taidokkaaseen salaoperaatioon, joka kääntää heidän tehtävänsä tarkoituksen päälaelleen.

2010

The Hurt Locker

The Hurt Locker 2008

7.26

The Hurt Locker kertoo amerikkalaisesta pomminpurkuyksiköstä, jolla on yksi maailman vaarallisimmista töistä. Yksikön uusi komentaja on rämäpäinen humanistikyynikko William James. James kulkee virne naamallaan läpi sala-ampujien kyttäämien katujen kohti tikittäviä pommeja. Hän käyttäytyy kuin hän olisi kuolematon.

2008

Megan Leavey

Megan Leavey 2017

7.30

Elokuva perustuu perustuu merijalkaväen korpraalin, Megan Leaveyn, palvelusaikaan Irakissa. Hänen kurinalaisuus ja ainutlaatuinen side taistelukoiraansa pelasti monia ihmishenkiä Irakissa. Kun Megan oli määrätty kurinpitotoimena puhdistamaan koirayksikön tiloja, hän kiinnitti huomiota agressiiviseen koiraan, Rexiin. Megan anoi ja sai mahdollisuuden päästä kouluttamaan Rexiä. Palvelunsa aikana Megan ja Rex täyttivät yli 100 tehtävää, kunnes molemmat haavoittuivat tienvarsipommista.

2017

Hot Shots! 2 - kaikkien jatko-osien äiti

Hot Shots! 2 - kaikkien jatko-osien äiti 1993

6.50

Lentäjä-ässä Topper Harley jatkaa seikkailujaan elokuvaparodian jatkoosassa, joka irvailee Ramboille ja muille pullisteluleffoille. Topperin mietiskelyt Thaimaassa keskeytyvät, kun hänet pyydetään Irakiin pelastamaan kiinni jäänyttä pelastuspartiota. Richard Crenna parodioi vanhaa Rambo-rooliaan. Herra Bean eli Rowan Atkinson taas on Topperin kilpakosija.

1993

The Wall

The Wall 2017

6.40

Yhdysvaltalaissotilaat Allan "Ize" Isaac ja Shane Matthews tutkivat putkilinjan rakennustyömaata sodanjälkeisen Irakin autiomaassa. Ollessaan avomaastossa, tarkka-ampuja yllätää heidät ja osuu Matthewsiin. Isaac pääsee suojaan luhistumaisillaan olevan muurin taakse ja alkaa kehitellä pakosuunnitelmaa. Alkaa hermoja raastava taistelu tahdosta, älykkyydestä ja ampumaterkkuudesta aavikon polttavan auringon alla.

2017

Cherry

Cherry 2021

7.35

Cherry ja Emily elävät onnellisessa parisuhteessa, kunnes Emily ilmoittaa ilman mitään järkevää syytä lähtevänsä opiskelemaan Kanadaan. Sydän särkyneenä Cherry päättää liittyä armeijaan. Emily muuttaa mielensä juuri ennen kuin Cherry lähtee sotimaan Irakiin ja he menevätkin naimisiin. Lääkintämiehenä Cherry todellakin näkee sodan kauhut ja palattuaan kotiin hän on muuttunut mies. Lääkäri kirjoittaa PTSD:n hoitoon OxyContinia, jota rouhimalla, snorttaamalla ja tykittämällä hän päätyy lopulta heroiinikoukkuun. Cherrystä tulee huumevelkojensa johdosta pankkiryöstäjä, herrasmiesvaras, joka vie rahat vain pyytämällä nätisti. Poliisit nappaavat hänet kiinni ryöstökeikan yhteydessä ja vankilan ovi käy. Päihdekatkaisu ei ilmeisesti onnistu kuin kiven sisällä ja sitä yrittäessään, Cherry lopulta löytää tarkoituksen elämälleen.

2021

Official Secrets

Official Secrets 2019

7.23

Järisyttäviin tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo brittiläisen tiedusteluasiantuntijan Katharine Gunin riipaisevan tarinan. Gun käsittelee työkseen salaisia asiakirjoja. Eräänä päivänä 2003, Irakin sodan kynnyksellä, Gun saa NSA:lta järkyttävän muistion: Yhdysvallat pyytää Britannian apua kerätäkseen YK:n turvallisuusneuvoston jäsenistä arveluttavia tietoja, joilla kiristää heitä puoltamaan Irakin miehitystä. Gun ei voi vain katsoa, kuinka maailma vedetään laittomaan sotaan, joten hän päättää uhmata hallitustaan ja vuotaa muistion medialle. Siitä alkaa paisuva tapahtumien ketju, joka sytyttää kansainvälisen tulimyrskyn, paljastaa laajan poliittisen salaliiton ja asettaa Gunin perheineen välittömään vaaraan.

2019

Billy Lynn's Long Halftime Walk

Billy Lynn's Long Halftime Walk 2016

6.01

Elokuva perustuu Ben Fountainin samannimiseen romaaniin, joka kuvaa valtavaa eroa Irakin sodan todellisuuden ja tavallisten amerikkalaisten mielikuvien välillä. Uutiskuvaajan sattumalta tallentaman tulitaistelun ansiosta joukko-osasto Bravo ja erityisesti Billy Lynn ovat kohonneet sotasankareiksi ja heidät määrätään mainoskiertueelle tukemaan George W. Bushin sotapolitiikkaa. Kiertueen kohokohta on osallistuminen kiitospäivän jalkapallopelin väliaika-show’hun. Juhlinnasta koettavat hyötyä niin sotilaiden tarinasta filmiä suunnitteleva tuottaja kuin jalkapallojoukkueen omistajakin. Billy tiivistää ristiriitaisen tilanteen tunnelmat sanomalla: ”Minut palkitaan elämäni kammottavimmasta päivästä”. Hänen sisarensa toivoisi Billyn anovan vapautusta Irakiin paluun sijaan.

2016

Fahrenheit 9/11

Fahrenheit 9/11 2004

7.09

Michael Mooren ohjaama kohudokumentti ruotii ankaralla kädellä USA:n kehitystä ja asemaa presidentti George W. Bushin toimintakauden aikana. Moore paljastaa Bushin ja bin Ladenin perheen kytkökset sekä syyt USA:n Irakin sotaan kohtalokkaan terrori-iskun jälkeen syyskuussa 2001. Mooren mukaan USA:n kohtalon ovat sinetöineet öljy ja ahneus.

2004

Vice - vallan oikeat kasvot

Vice - vallan oikeat kasvot 2018

7.00

Vice – vallan oikeat kasvot pureutuu eeppiseen tarinaan byrokraattisen Washingtonin sisäpiiriläisestä, Richard Bruce (Dick) Cheneystä, joka nousi vaivihkaa George W. Bushin varapresidentiksi, maailman vaikutusvaltaisimmaksi mieheksi, mullistaen amerikkalaista poliittista kulttuuria niin, että sen kaikuja kuullaan vielä tänäkin päivänä.

2018

The Truth Matters

The Truth Matters 2018

6.42

Vuoden 2001 terroristihyökkäyksen jälkeen Yhdysvallat hyökkää Irakiin presidentti George W. Bushin käskystä, päämääränä tuhota Saddam Hussein. Suurin osa Washingtonin toimittajista nielee purematta presidentin perustelut hyökkäykselle, mutta pieni joukko toimittajia pureutuu aiheeseen syvemmälle, ja etsii nimettömiä lähteitä hallinnon sisäpiiristä. Yhteisvoimin he onnistuvat paljastamaan uskomattoman totuuden siitä kuinka vallan väärinkäyttö kaikista korkeimmalla taholla johti yhteen Yhdysvaltojen historian pisimmistä ja kalleimmista sodista.

2018

Outlaw

Outlaw 2007

5.30

Rikollisuus on lisääntynyt räjähdysmäisesti Lontoossa, ja rikolliset kullkevat vapaina tavallisten kansalaisten kärsiessä seurauksista. Poliitikkojen päättämättömyyteen väsynyt joukko ottaa lain omiin käsiinsä ja lähtee rikollisjahtiin...

2007

W.

W. 2008

6.22

Josh Brolin on mestariohjaaja Oliver Stonen tosipohjaisen elokuvan pääosassa George W. Bush, joka seurasi isänsä jalanjälkiä ja valittiin vuonna 2000 maailman vaikutusvaltaisimpaan virkaan, Yhdysvaltain 43. presidentiksi.

2008

Over There

Over There 2005

6.60

Gritty, intense, evocative and emotional, "Over There" takes you to the front lines of battle and explores the effects of war on a U.S. Army unit sent to Iraq on their first tour of duty, as well as the equally powerful effects felt at home by their families and loved ones.

2005

Generation Kill

Generation Kill 2008

7.90

The first 40 days of the war in Iraq as seen through the eyes of an elite group of U.S. Marines who spearheaded the invasion along with an embedded Rolling Stone reporter. A vivid account of the soldiers and of the forces that guided them in an often-improvised initiative.

2008

The Long Road Home

The Long Road Home 2017

6.80

Relive a heroic fight for survival during the Iraq War, when the 1st Cavalry Division from Fort Hood was ferociously ambushed on April 4, 2004, in Sadr City, Baghdad — a day that came to be known in military annals as “Black Sunday.”

2017

The Looming Tower

The Looming Tower 2018

7.40

While Osama bin Laden and Al-Qaeda become a global threat, the rivalry between the CIA and FBI inadvertently sets the stage for the tragedy of 9/11 and the Iraq War.

2018

House of Saddam

House of Saddam 2008

6.66

The intimate world of Saddam Hussein and his closest inner circle is in this gripping four-part drama that charts the rise and fall of one of the most significant political figures in recent history.

2008

10 Days to War

10 Days to War 2008

6.00

A series of short dramas about the countdown to war in Iraq.

2008

Occupation

Occupation 2009

1

A powerful, affecting drama that spans the five years following the invasion of Iraq in 2003. Follow the lives of three soldiers and friends as they deal with the war in Iraq and life back home.

2009

The Howard Years

The Howard Years 2008

1

The Howard Years was a documentary series about the prime ministership of John Howard produced by the Australian Broadcasting Corporation. It was divided into four one-hour episodes - one episode for each term Howard served as Prime Minister of Australia - and originally broadcast on ABC1 from 17 November to 8 December 2008.

2008

The Mark of Cain

The Mark of Cain 1970

1

The Mark of Cain is a British Academy of Film and Television Arts Award-winning British television film first broadcast in 2007 following three young men as they experience the extremity of war for the first time, and the permanent effects of what they have seen and done as they return from their tour of duty. Rather than heroic stories, all they bring home are tawdry trophy photos, as well as the secrets of what they really did, until the consequences of their actions surface to confront them. Produced by Red Production Company, it was originally scheduled on Channel 4 at 9pm on 5 April 2007, but was rescheduled to April 12, 2007, in light of the detention of British service personnel by Iran. The film's title comes from Royal Irish Regiment Colonel Tim Collins's eve-of-battle speech in Iraq in 2003.

1970