Itse ilkimys 2

Itse ilkimys 2 2013

6.90

Gru viettää lähes normaalia perhe-elämää lähiössä tyttäriensä, tri Nefarion ja hauskojen kätyriensä kanssa. Gru on jättänyt rikollisen uransa ja keskittyy kehittämään täydellistä hyytelöreseptiä. Huonolla onnella tosin. Hän yrittää myös pysytellä itsepintaisesti poikamiehenä naapurin rouvien järjestämistä sokkotreffeistä huolimatta. Kuinka ollakaan, rikoksenvastaisen järjestön agentti Lucy Wilde ottaa Gruhun yhteyttä värvätäkseen tämän järjestöönsä. Paikallisen ostoskeskuksen meksikolaisen ravintolan omistaja Eduardo kun saattaakin olla kovan luokan rikollinen El Macho, jonka tarkoituksena on valloittaa maailma.

2013

Zohan - Lupa saksia

Zohan - Lupa saksia 2008

5.70

Israelin tiedustelupalvelun agentti Zohan Dvir lavastaa kuolemansa voidakseen lähteä New Yorkiin ja elää unelmiensa elämää kampaajana. Roistojen jahtaaminen saa jäädä, kun Zohan alkaa raivata tietään tähtiin huippustylistinä. Kaikki sujuu kuin tanssi, kunnes palestiinalainen taksinkuljettaja tunnistaa Zohanin ja hän saa peräänsä murhanhimoiset vihollisensa. Hyökkääjät saavat kuitenkin huomata, että Zohan ei ole valmis luopumaan uudesta elämästään stylistinä. Tästä miehestä on panemaan kampoihin!

2008

Prinsessapäiväkirjat 2

Prinsessapäiväkirjat 2 2004

6.69

Valloittava menestyskomedia jatkuu siitä, mihin ensimmäinen Prinsessapäiväkirjat-elokuva päättyi. Mia Thermopolis valmistautuu vastaanottamaan Genovian ruhtinaskunnan kruunun. Yllättävien sattumien ansiosta hänen on astuttava myös alttarille aiottua aiemmin. Nyt on enää löydettävä se oikea.

2004

Five Feet Apart

Five Feet Apart 2019

8.26

Stella on kuten kuka tahansa 17-vuotias – hän rakastaa ystäviään, puhelintaan ja tietokonettaan. Mutta toisin kuin muut teinit, Stella joutuu viettämään suurimman osan ajastaan sairaalassa vakavan sairauden takia. Kystisen fibroosin vuoksi hänen elämäänsä hallitsevat rutiinit ja lukuisat erilaiset säännöt. Stellan itsekuri joutuu kuitenkin koetukselle, kun hän tutustuu toiseen potilaaseen ja kohtalotoveriin, hurmaavaan ja kapinalliseen Williin. Stella ja Will tuntevat heti vetoa toisiinsa, mutta säännöt tulevat heidän väliinsä: bakteerien leviämisen välttämiseksi he eivät saa mennä puoltatoista metriä lähemmäs toisiaan. Toistensa mikrobeille altistuminen voisi olla kohtalokasta molemmille. Miten rakastaa toista, jos yksikin kosketus on liikaa?

2019

Just Go With It

Just Go With It 2011

6.70

Danny välttelee sitoutumista kertomalla kaikille tapaamilleen naisille olevansa naimisissa. Kun Dannyn unelmien nainen haluaa tavata Dannyn "vaimon", Danny palkkaa avustajansa Katherinen esittämään tätä - arvaamattomin seurauksin.

2011

Lego Elokuva

Lego Elokuva 2014

7.40

Animaatioseikkailu kertoo Emmetistä, joka on maailman tavallisin, sääntöjä noudattava ja täydellisen keskinkertainen LEGO-ukko, jota erehdytään luulemaan maailmanpelastajaksi. Emmet joutuu tahtomattaan osaksi eeppistä seikkailua, jonka päämääränä on pysäyttää vaarallinen tyranni, mutta Emmet on tällaiseen tehtävään toivottoman ja hilpeyttä herättävän valmistautumaton.

2014

Intohimon tuulet

Intohimon tuulet 1994

7.38

Eversti William Ludlow eroaa armeijasta vastalauseena hallituksen intiaanipolitiikalle. Hän muuttaa kolmen poikansa Alfredin, Samuelin ja Tristanin kanssa Montanan kesyttömään erämaahan. Kun nuori Samuel eräänä päivänä esittelee perheelleen tulevan vaimonsa Susannahin, tunteet leimahtavat. Mutta pian Euroopassa puhkeaa ensimmäinen maailmansota ja veljekset matkaavat taisteluihin, vastoin isänsä tahtoa.

1994

A Star Is Born

A Star Is Born 2018

7.50

Jackson Maine on suosittu kantrirokkari, joka esiintyy suurilla stadioneilla. Menestyksellä on kuitenkin kääntöpuoli. Jackson menee lavalle pillereiden voimalla ja ryyppää rankasti. Lisäksi hän kärsii pahasta tinnituksesta. Erään keikan jälkeen Jackson ajautuu humussa ja sumussa vaatimattomaan baariin, jossa laulajatar Ally tulkitsee Edith Piafin kappaleen Jackin mielestä täydellisesti. Uransa alkumetreillä kamppaileva Ally on juuri luopumaisillaan unelmastaan tulla menestyneeksi laulajaksi. Jack kuitemkin taivuttelee hänet parrasvaloihin laulamaan Jacksonin kanssa lavalla dueton - ja tähti on syntynyt. Samalla syntyy suuri rakkaustarina. Samaan aikaan kun Allyn ura lähtee nousukiitoon, heidän suhteensa alkaa rakoilla Jackin taistellessa omien sisäisten demoniensa kanssa.

2018

Vain Frendejä

Vain Frendejä 2005

6.19

"Frendivyöhyke" (Friend Zone) on deittailun pahamaineisin jäähyaitio - sinne kerran jouduttuaan pois on liki mahdoton päästä! Jos tyttö päättää, että hän haluaa olla "vain frendejä" kundin kanssa, romantiikan mahdollisuudet supistuvat nollaan - pojan kiinnostavuus on silloin samaa luokkaa kuin pikkuveljen tai pöytälampun. Tapaus: Chris Bander. High School -vuoden eivät sujuneet mallikkaasta: kaveri oli ujo, ylipainoinen ja toivottomasti rakastunut koulun suosituimpaan typyyn nimeltä Jamie. Mutta Chris viimein saa kerättyä tarpeeksi rohkeutta kertoakseen Jamielle tunteistaan, tyttö sanoo haluavansa olla vain ystäviä. Tänään Chris on losangelesilainen musiikkimoguli, jolla riittää misuja vaikka joka sormelle. Mutta kun Chris kohtalon oikusta sattuu käväisemään vanhoilla kotinurkillaan, sulavaliikkeiselle pelimiehelle avautuu uusi mahdollisuus yrittää hurmata Jamie. Mutta frendivyöhyke on paha, ja harvassa ovat sieltä ulosmurtautuneet uskalikot.

2005

Noidan oppipoika

Noidan oppipoika 2010

6.12

Balthazar Blake, nykypäivän Manhattanilla asuva mestarivelho, yrittää puolustaa kaupunkia arkkivihollistaan Maxim Horvathia vastaan. Balthazar ei kuitenkaan pysty tehtävään yksin, joten hän värvää oppilaakseen Dave Stutlerin, ihan tavallisenoloisen nuorukaisen, jossa on kuitenkin piilevää potentiaalia. Mestari pitää vastahakoiselle suojatilleen taikuuden pikakurssin, ja yhdessä nämä hyvin erilaiset toverukset käyvät taistoon pimeyden voimia vastaan. Daven on kaivettava itsestään kaikki rohkeus selviytyäkseen koulutuksesta, pelastaakseen kaupungin ja hurmatakseen siinä sivussa ihastuksensa.

2010

Aivan liian hotti

Aivan liian hotti 2010

6.50

Kirk on tavallinen kaveri, joka työskentelee Pittsburghin lentokentällä turvatarkastajana. Kun hän tapaa kauniin ja fiksun Mollyn, hänellä ei mielestään ole mitään mahdollisuuksia tämän suhteen, minkä nörttikaverit, sekopäinen perhe ja ilkeä ex-tyttöystäväkin vahvistavat. Kirk ei tiedä, mitä tehdä, kun kaikesta huolimatta alkaa näyttää siltä, että Molly on kiinnostunut hänestä.

2010

Notting Hill

Notting Hill 1999

7.26

Anna Scott on koko maailman palvoma filmitähti. Hänen kasvonsa koristavat lehtien kansikuvia ja paparazzit ovat jatkuvasti hänen kintereillään. Kaunotar esittää filmitähden rooliaan 24 tuntia vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa turvamiesten ympäröimänä. Kuin kohtalon johdattamana Anna tapaa Lontoon Notting Hillissä kirjakauppaa pitävän Williamin. Ovatko erilaiset taustat, julkisuuden kirot ja Williamin oudon kämppäkaverin tempaukset ylitettävissä kun kahden ihmisen välillä synkkaa?

1999

Les Misérables

Les Misérables 2012

7.33

1800-luvun Ranskaan sijoittuva Les Misérables on tarina särkyneistä unelmista ja saavuttamattomasta rakkaudesta, intohimosta, uhrauksesta ja katumuksesta – ajaton kertomus ihmisen selviytymiskyvystä. Hugh Jackman näyttelee entistä vankia, Jean Valjeania, jota säälimätön poliisi Javert (Russell Crowe) jäljittää. Kun Valjean suostuu huolehtimaan tehtaassa raatavan Fantinen (Anne Hathaway) pienestä Cosette-tyttärestä, heidän elämänsä muuttuvat ikiajoiksi. Maailman kaikkien aikojen pisimmän ajan näyttämöillä pysytellyt musikaali on tällä kertaa siirtynyt valkokankaalle Tom Hooperin loisteliaana tulkintana Victor Hugon romaaniin pohjautuvasta tarinasta.

2012

The Hating Game

The Hating Game 2021

7.37

Menestyksennälkäisellä Lucyllä on töissä vihattu arkkivihollinen, kylmän tehokas Joshua, jonka kanssa hän käy kaikesta jatkuvia nokittelukilpailuja. Kun jakoon tulee ylennys, jonka vain toinen voi saada, kaksikko sopii pelisäännöt: häviäjän on irtisanouduttava firmasta. Mutta taisto mutkistuu, kun Lucy alkaakin tuntea vihan ohella myös vetoa Joshuaa kohtaan.

2021

Ihan yössä

Ihan yössä 2015

5.81

Pikkutytöstä asti Amyn hulivili-isä on iskostanut tyttärensä päähän, että yksiavioisuus on pelkkää haihattelua. Nyt aikakauslehden toimittajana työskentelevä Amy elää isänsä opetusten mukaan. Omasta mielestään hän nauttii elämästä estottomasti ilman sitoutumisen luomia tukahduttavia kahleita, mutta todellisuudessa hän tavallaan polkee paikoillaan. Kun Amy huomaa ihastuvansa artikkeliaan varten haastattelemaansa mieheen, menestyvään urheilulääkäriin nimeltä Aaron Conners, hän alkaa miettiä, ovatko muut aikuiset, mukaan lukien Aaron, joka tuntuu todella pitävän hänestä, sittenkin oivaltaneet jotain oleellista elämästä.

2015

Aaltojen kuohu

Aaltojen kuohu 1994

6.40

Aaltojen kuohu avautuu muistojen kuohuessa luokkakokouksen aattona. Vanha jengi on pian taas koolla... Edessä tulevaisuus, takana ensimmäiset romanssit. Ystävykset Matsuno ja Taku olivat lukiossa kiinnostuneita samasta tytöstä. Tokiosta poikien kouluun siirtynyt Rikako Muto sekoitti kuviot. Näyttävä Rikako oli luokan kärjessä tenteissä ja pelikentällä, mutta kaikki eivät pitäneet tokiolaisesta tulokkaasta. Miksi Takun oli vaikea sulattaa sitä, että hänen paras ystävänsä Matsuno tuntui ihastuneen tulokkaaseen? Luokkaretki Havaijille taisi olla kaiken käännekohta. Tai se Tokion-vierailu, jonka aikana selvisi, miksi Rikako joutui vaihtamaan koulua.

1994

Closer - iholla

Closer - iholla 2004

6.80

Lontoolainen Dan on turhautunut kirjailija, joka kirjoittaa työkseen muistokirjoituksia kuolinilmoituksiin. Dan ihastuu salaperäiseen Aliceen, johon törmää sattuman kautta kadulla ja uusi suhde saa nuoren miehen itsevarmuuden ja elämänilon palaamaan. Kukoistava Dan uskoo löytäneensä rakkauden lontoolaisesta valokuvastudiosta... Kaunis ja hillitty Anna on ammatiltaan valokuvaaja. Hän flirttailee Danin kanssa, vaikka on menossa naimisiin komean lääkärin Larryn kanssa. Annan ja Danin flirtti kehittyy kiihkeäksi salasuhteeksi, jolla on uuvuttavat vaikutukset Daniin. Samaan aikaan Danin uusi ystävä, amerikkalainen Alice luo Lontoossa itseään ja elämäänsä uudelleen alusta, vailla muuta painolastia tai omaisuutta kuin vaatteet yllään. Alicekaan ei kerro kaikkea itsestään, mutta tunteistaan hän on aina rehellinen, mikä tässä ihmissuhteiden vyyhdissä on melko poikkeuksellista. Sekoitus on täydellinen, kun kohtalo johdattaa myös Larryn ja Alicen yhteen...

2004

Sinulle on postia

Sinulle on postia 1998

6.70

Kolme pientä sanaa, joita Joe Fox ja Katheleen Kelly odottavat innolla: sinulle on postia. "Sinulle on postia" on aurinkoinen ja piristävä, charmikas ja lämmin elokuva. Tässä modernissa romanssissa suuren kirjakauppaketjun pomo ja pienen lastenkirjakaupan omistaja flirttailevat iltaisin nimettömin sähköpostiviestein - täysin tietämättöminä siitä, että päiväsaikaan he ovat toistensa pahimpia kilpailijoita.

1998

Love Is Blind

Love Is Blind 2020

6.60

Nick and Vanessa Lachey host this social experiment where single men and women look for love and get engaged, all before meeting in person.

2020

You and Me

You and Me 2011

5.90

The story revolves around four teens - the good-looking twins Asaba Yuuta and Yuuki, the effeminate Matsuoka Shun, and the class head Tsukahara Kaname - who have known each other since early childhood. While they are not necessarily good or bad friends, they continue to hang out well into high school. The half-Japanese transfer student Tachibana Chizuru joins the circle of friends in this comedy about the everyday life of adolescence.

2011

Paradise Kiss

Paradise Kiss 2005

7.00

Yukari is a typical high-school student who listens to her parents and attends school everyday. As she starts to question her way of life, she encounters a group of fashion design students who has a clothing label known as "Paradise Kiss". The group needs to find a model to showcase their designs in an up-coming fashion show and decides to pick Yukari instead. Initially, Yukari was reluctant to be associated with this seemingly eccentric group, but eventually, she realises that they are really nice people. Furthermore, their passion and enthusiasm to follow their ideals and dreams make Yukari realise that she has not been enjoying her life and this motivated her to pursue her own dreams.

2005

You Me Her

You Me Her 2016

7.01

An unusual, real-world romance involving relatable people, with one catch - there are three of them! You Me Her infuses the sensibilities of a smart, grounded indie rom-com with a distinctive twist: one of the two parties just happens to be a suburban married couple.

2016

Star Trek: Short Treks

Star Trek: Short Treks 2018

6.30

Each episode tells a stand-alone story that serves as an opportunity for deeper storytelling and exploration of key characters and themes that fit into Star Trek: Discovery and the expanding Star Trek universe.

2018

In Love All Over Again

In Love All Over Again 2023

6.50

Ever since they met, Irene and Julio have been falling in love, splitting up, and then trying again. Will they ever find their happy ending?

2023

Lost Song

Lost Song 2018

7.80

War looms over the kingdom of Neunatia, where two young women are both burdened and blessed by the power of song.

2018

King Solomon's Mines

King Solomon's Mines 2004

6.30

Renowned safari hunter Allan Quatermain is lured back into the unknown recesses of the African jungles to find a man who disappeared while searching for the fabled King Solomon's Mines--a destination of legendary riches from which no soul has ever returned alive.

2004

Love Is Blind: UK

Love Is Blind: UK 2024

6.60

Emma and Matt Willis host a social experiment where British singles look for love and get engaged before meeting in person. But who will say "I do"?

2024

Love Is Blind: Sweden

Love Is Blind: Sweden 2024

6.00

The unique dating experiment lands in Sweden as local singles seek true love and propose marriage — all before seeing each other in person.

2024